Silmiä ei voi enää ummistaa

OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetoja on työoikeuden moniosaaja. Hän on tehnyt tutkimustyötä vammaisen ja erityisesti kehitysvammaisten työn tekemisen oikeudellisista kysymyksistä.

Kehitysvammaiset työlainsäädännön viitekehyksessä on mielenkiintoinen, kysymyksiä ja ihmetystä herättävä aihe. Puhetta on aika ajoin jopa paljon. Sitä vastoin toiminta epäkohtien korjaamiseksi vaikuttaa vähäiseltä.  Erityisesti kehitysvammaisten työtoimintaan tutkineen työoikeustieteilijän näkökulmasta tuntuu erikoiselta, että mikään ei tunnu muuttuvan. Tai ehkä kysymys on siitä, että muutosta ei haluta tai siitä, että sen merkitystä ei ymmärretä. Riskien arviointi on ehkä jäänyt tekemättä. Tai riskejä ei edes tunnisteta.

Työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät osassa kehitysvammaisten työtoimintaa

Julkaisin vuonna 2013 väitöskirjatutkimuksen, jossa päädyin siihen, että työsuhteen tunnusmerkit voivat täyttyä ainakin osassa kehitysvammaisten työtoimintana järjestetyssä työssä ja erityisesti avotyötoiminnassa.  Jos työsuhteen tunnusmerkit katsotaan täyttyvän yksittäisessä tapauksessa, tarkoittaa se sitä, että kehitysvammaisen on saatava työntekijälle kuuluvat edut. Muun muassa palkkaa olisi maksettava taannehtivasti ajalta, jolta saatavat eivät ole vanhentuneet.  Palkan vähimmäisuuruus määräytyy useimmiten työehtosopimuksen mukaan. Velvoitteiden täyttäjänä eli maksajana voi yksittäistapauksen järjestelyistä riippuen olla joko työtoiminnan järjestäjä (kunta/kuntayhtymä) tai avotyötoimintapaikan tarjonnut työnantaja, ja joissain tapauksissa molemmat.  

Taloudellinen riski

Onko yksikään työtoiminnan järjestäjä koskaan edes laskenut, millainen taloudellinen riski kehitysvammaisten työtoiminnan järjestämisestä tavalla, jossa työsuhteen tunnusmerkit voivat täyttyä, on parasta aikaa kytemässä? Onko sosiaali- ja terveysministeriö pohtinut asiaa tästä näkökulmasta? Vai luotetaanko siihen, että yksikään kehitysvammainen työtoimintaan osallistuva ei koskaan riitauta asemaansa ja työtoiminnan oikeudellista luonnetta?  

Epäreilua kilpailuetua?

Olen pitkään miettinyt myös sitä, miten sosiaalihuollon funktioon voi edes kuulua järjestää avointen työmarkkinoiden työpaikoille ilmaista työvoimaa. Tästähän on kysymys, jos avotyötoimintapaikan tarjoaja ei maksa kehitysvammaisten työsuorituksesta mitään korvausta. Mielelläni nostaisin esille  ns. epäreilun kilpailuedun. Tässä vaiheessa mukaan keskusteluun tulevat luultavasti ne, joiden mielestä kilpailuetua ei voi syntyä, kun kehitysvammainen työpaikalla vie muiden aikaa ja voimia. Saatu etu on heidän mielestään aina pienempi kuin työpaikan panostus.

EU-tuomioistuin: työtoimintakeskuksen asiakas on työntekijä

Silmiä ei ole voinut ummistaa Suomessa vuoden 2013 tutkimustulosteni jälkeen. Sittemmin tilanne on vahvistunut muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun C-353/13 Fenoll myötä. Siinä ranskalaisen työtoimintakeskuksen asiakas katsottiin työaikadirektiivissä tarkoitetuksi työntekijäksi. Ratkaisulla on tulkintavaikutus Suomessa, ja merkitsee sitä, että väitetystä huoltosuhteesta, ei-työsuhteesta huolimatta kehitysvammainen työtoiminaan osallistuva voi olla oikeutettu muun ohessa palkalliseen vuosilomaan, jonka on täytettävä EU-oikeuden vähimmäisvaatimukset.  Onko yksikään työtoiminnan järjestäjä ottanut mainittua ratkaisua käytännössä huomioon?

Lainsäädäntö uusiksi

Lainsäätäjän olisi kiireesti ryhdyttävä toimiin kehitysvammaisten työtoiminnan uudelleen järjestämiseksi ja otettava huomioon, että osa työtoiminnasta on aitoa työtä ja osa sitä alkuperäisen tarkoituksen mukaista ”vain” harjaantumista ja virikkeitä antavaa toimintaa.  Lainsäädäntötyössä tulisi ottaa huomioon erilaisten sosiaalietujen ja työstä mahdollisesti maksettavan palkan yhteensovitus tavalla, jota ei vielä ole ainakaan näkynyt tekstimuotoiluina. Eläkkeen lepäämään jättämisen sijasta olisi löydettävä uusia malleja, joilla työn tekeminen ja teettäminen olisi kannustavaa. Siitä ei saa tulla peikkoa eikä loukkua.