Oikeustaistelija Uuno

Uuno on sitkeä. Hän on miettinyt asiaa kauan, nyt mitta alkaa olla täysi.

- Mää en tykkää siitä, että minut viedään aina viimeisenä kottiin. Se ei ole reilua. Miksi aina mää olen viimeisenä?

Uuno kärsii päänsärystä, joka pahenee automatkalla. Kosteusvaurioinen koulurakennus ei helpota asiaa. Ja Onnitaksi tosiaan kiertelee pitkin kaupunkia ennen kuin koukkaa pojan kotiin.

- Äiti tai isä, nyt te soitatte koululle tai Onniin tai jonnekin, että tämä asia korjaantuu.

Rauhallisesti Uuno kysyy joka päivä, kuinka asia etenee. Onneksi olemme voineet kertoa, että taksikeskuksessa mietitään parhaillaan, mitä asialle voidaan tehdä.

Uuno on tyytyväinen, mutta tulee joka ikinen päivä kysymään, onko vastausta tullut, siihen saakka kun homma on liikahtanut johonkin suuntaan.

Toivottavasti pojan asia otetaan tosissaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että otetaan.

Hiljattain Uuno oli allapäin koulun jälkeen. Viimein hän kertoi syyn. Opettaja ei oikein enää ehdi auttaa häntä.

- Voisikko sää äiti soittaa opettajalle tästä asiasta.

Eihän siinä auttanut kuin soittaa. Uunon ihana opettaja oli muuttanut vähän toimintatapaansa ja päätti, että keskittyy aina viikon ajaksi yhteen oppilaaseen kerrallaan. Keskustelimme asiasta ja opettaja mietti, olikohan systeemi sittenkään onnistunut. Luotin ja luotan hänen pedagogisiin taitoihinsa täydellisesti ja tiesin, että opettaja varmasti osaa tehdä parhaan mahdollisen ratkaisun.

Asia tuli kerralla järjestykseen, Uuno ei ole ollut kiukkuinen, ja ensi viikolla Hojks-arvioinnissa saamme kuulla lisää. Oliko jotakin muutettu?

Olen kuitenkin otettu Uunon tavasta ottaa härkää sarvista kiinni. Hän toimii pitkäjännitteisesti, dynaamisesti ja minusta varsin reilusti. Epäkohta nostetaan esille juuri sellaisena kuin se on.

Myös kotona palaute on suoraa. Uuno potee kroonista kenkähimoa, ja usein myös aivan näännyttävää tarvetta saada uudet aurinkolasit tai lippalakin.

Hän on oppinut, että vinkumalla ei saa tahtoaan periksi, mutta on muitakin keinoja.

- Äiti, koska se sinun seuraava palkkapäivä on? kajahtaa Prisman toisesta päästä.
- Parin viikon päästä.
- Voisinko mää sitten saada uuen capin?
- Joo...

Saamme yleensä myötätuntoisia silmäyksiä keskustelun jälkeen.

Minä toivon, että Uuno säilyttää jatkossakin oikeustaistelijaotteensa ja haluaa elämässään vaikuttaa oman elinpiiriinsä asioihin.

Kunpa hän nostaisi rohkeasti epäkohtia esiin vielä sittenkin kun on nuori tai aikuinen kehitysvammainen.

Juuri tällä tavalla, asiallisesti ja reilusti.

Unohtaen kaikki asiaan liittyneet vaikeudet ja murheet heti kun tilanne on korjaantunut.

Tämä tiedoksi hänellekin, jonka takapihalla tämä veijari kavereineen kerran asuu!

Elämänmausta tinkimättä: Uuno

Kommentit

Uuno mikä ihana nuorimies.Sano isoveli Topille terveisiä Taikiksen tädiltä.
Topille menevät terveiset!
Ihana kirjoitus. Mahtava asenne Uunolla näihin epäkohtiin. Pystyisipä kaikki muutkin tuohon. Ihailen suuresti. Jospa näin saataisiin asioita myös eteenpäin. Välillä niin tuskastuttaa ja raivostuttaa, kun aina saa olla puolustamassa heidän asioitaan, jopa ammatti-ihmisille. Luulisi että heille se olisi selvää..mutta ei aina.

Meillä on myös krooninen himo työvaatteisiin ja hanskoihin. Niitä on joka paikka täynnä ja lisää pitäisi vaan ostaa. Ja vaikka millä perusteella. Vaatteita vaihdetaan noin viisi kertaa päivässä. Yleensä ne ovat roolivaatteita, nyt on vartija tai poliisi ykkössijalla. Kohta joku muu.
Kyllä se on vaativaa, jatkuva asioiden ajaminen! Jotenkin sööttiä kuitenkin ajatella teidän poikaa roolivaatteita vaihtamassa. <3
Voih, laitoin sinun nimen Merja kommentoijaksi, vaikka tietenkin se olin mie, Satu. Hajamielinen rohvessori... !
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti