Neljännelle!
Uuno on aivan kihisevän innoissaan.
- Mää saan aloittaa englannin opiskelun tänä vuonna!
Jo alkukesästä hän oli eräässä juhlassa kertonut serkulleen, että pääsee piakkoin puhumaan tämän englantia puhuvan boyfriendin kanssa.
Uuno rakastaa uuden oppimista - käyttää oppimiaan asioita hyödyksi maksimaalisesti - ja joskus kysyy vähän surullisena:
- Isä, osasitko sää kirjoittaa minun ikäisenä?
Uuno osaa kirjoittaa pieniä yksittäisiä sanoja - lukeakin niitä, mutta silti ei tietenkään voida puhua luku- tai kirjoitustaidosta.
Hämmästyttävää on, että Uuno osaa erittäin taitavasti seikkailla juuri sillä omalla lukutaidollaan YouTubessa ja Spotifyssa. Hän kuuntelee jatkuvasti musiikkia ja tekee omia soittolistojaan ja on tuetusti ja kontrolloidusti mukana myös Facebookissa. Tykätä voi sellainenkin, joka ei osaa lukea!
Uunolla on tapana seurata esimerkiksi kalenterista, kenen nimipäivä on, ja hän osaa sen perusteella etsiä ystävistään ne, joita onnitella. Tämä kaikki tapahtuu omatoimisesti. Sosiaalinen media on mielestäni Uunolle hieno lisä sosiaaliseen elämään. Kehitysvammaisella lapsella - Uunollakaan - kun ei niitä kavereita ole ruuhkaksi saakka. Tietysti me valvomme koneella oloa ja yritämme keksiä parhaamme mukaan kaikkea muutakin puuhaa.
Uuno menee torstaina kolmannelle luokalle. Neljännelle, hän itse sanoo tiukasti. Kolmannelle, lukee todistuksessa. Sovimme opettajan kanssa viime vuonna, että Uuno on "kolmannella", vaikka papereissa lukisi mitä. Opettaja oli erehtynyt kutsumaan poikaa tokaluokkalaiseksi, mistä tämä loukkaantui sydänjuuriaan myöten ja ilmoitti, että ei lähde sellaiseen kouluun "jossa ei edes opettaja tiedä, millä luokalla mää olen".
Kriisi laukesi, kun sovimme opettajan kanssa, että puhumme kolmannesta luokasta. Uuno on laskenut aivan oikein, että hän on nyt menossa neljännelle luokalle. Nyt opettaja vaihtuu ja pelkään, että edessä on asian suhteen ongelmia. Pitää varmaan soittaa etukäteen uudelle opettajalle ja puhua asiasta.
Miksi muuten ajatellaan, että kehitysvammaisen kohdalla ei ole niin tärkeää, millä luokalla lapsi on? Eikö lapsi voisi olla ikäluokkaansa vastaavalla luokalla, vaikka oppisisältö on eri kuin terveillä lapsilla? Nyt asiaa kierretään puhumalla esimerkiksi väliluokista.
Kaikki tietävät, että joka ikinen bussipysäkille tai uimahallin saunaan sattunut mummo kysäisee ensi töikseen lapselta:
- Millä luokalla sinä olet?
On aika suuri identiteettikriisi, jos lapsi ei sitä tiedä - tai jos hän saa asiasta ristiriitaista tietoa. Omituista on, että en oikein itsekään tiedä, mikä vuosi on ollut eskaria, mikä ekaluokkaa Uunolla. Oulussa koululainen meni aiemmin hallinnollisesti koulun puolelle, vaikka kävikin eskaria päiväkodin erityisryhmässä. Hämmästykseksemme ensimmäinen kouluvuosikin oli ilmeisesti vielä eskaria. Tämä tosin selvisi minulle vasta viime vuonna.
Joka tapauksessa koulun alkaminen torstaina on Uunolle suuri ilo. Reppukaupassa Uuno ilmoitti, että ei enää haluakaan reppua.
- Neloset käyttävät jo laukkua.
Kommentit
jennifer
15.8.2018 klo 14:57
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän
koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella
luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä
ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com
uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa
kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com
Lisää uusi kommentti