Onko pakko?

Kehitysvammalaki (laki kehitysvammaisten erityishuollosta 519/1977) on pitkän linjan konkari. Aikanaan laki oli varsin moderni. Se tavoitteli kehitysvammaisten henkilöiden itsenäistä suoriutumista, sopeutumista yhteiskuntaan ja hoidon ja huolenpidon turvaamista. Sittemmin lakia on sovellettu laajempaan henkilöryhmään, esimerkiksi autismin kirjon henkilöihin.

Kehitysvammalakiin sisältyi alun perin säännös, jonka keskeinen (varsin lyhyt) sisältö oli, että pakkoa oli mahdollista käyttää suunnilleen niin paljon kuin erityishuollon antaminen edellytti. Elettiin laitosten ja laitoskulttuurin kulta-aikaa. Tähän kuului, joko laitoksessa tai ulkopuolella, pakon käytön rutiininomainen luonne. Sen taustalla olivat asenteet ja usein myös resurssipula. Helpompi sitoa kuin auttaa.

Sosiaalihallitus huomasi aikanaan, että pykälä on löyhä ja antoi omat ohjeensa pakon käyttöön. Sttemmin myös kukin erityishuoltopiiri antoi omansa. Käytännöt olivat varsin kirjavia. Kaikki toki yrittivät parhaansa ehkäistä pakon käyttöä.

Kehitysvammalaki seikkaili eduskunnassa pitkään viime hallituskaudella. 40 vuotta vanhat pakkokeinosäännökset ”estivät” YK vammaissopimuksen voimaantulon, koska ne olivat niin kehnot. Sääntelyn uudistaminen oli ensin osana laajempaa, myös muut asiakasryhmät (esim. vanhukset) kattavaa itsemääräämisoikeuslakipakettia. Tuo laajempi kokonaisuus kuitenkin törmäsi eduskunnan perustuslakiseinämiin niin kovaa, että se kaatui.

Lopulta kehitysvammalain pakkokeinosäännökset uudistettiin vauhdilla omana pakettinaan, joka ehti maaliin asti ennen hallituksen ja eduskunnan vaihtumista. Uudet pakkokeinosäännökset tulivat voimaan 10.6.2016.

Keskeinen ongelma oikeudellisesti oli se, että pakon käytön sääntely oli niin löyhää. Yksilöllä ei myöskään ollut juuri mahdollisuutta riitauttaa pakon käyttöä. Otetaan esimerkki:

Jallu käyttäytyy niin levottomasti ruokapöydässä, että henkilöstö päättää pukea hänelle suoja-asusteen ruokailun ajaksi rajoittamaan liikkumista. Aiemmin mainitusta rajoituksesta ei ollut lakitasoista sääntelyä, eikä tosiasiassa muutoksenhakumahdollisuutta. Nyt on.

Kehitysvammalakiin tehtiin myös muutoksia tahdosta riippumatonta erityishuoltoa koskien. Nämä säännökset koskevat siis tilannetta, jossa henkilökohtaista vapautta rajoitetaan, eli henkilö ei saa poistua kehitysvammapalvelujen piiristä. ”Pakkoerityishuollon” edellytyksiä ei määritellä diagnoosiperusteisesti. Edellytyksenä on, että

• henkilö ei kykene tekemään hoitoaan ja huolenpitoaan koskevia ratkaisuja,
• henkilö ei kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia,
• henkilö todennäköisesti vakavasti vaarantaa terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta ja
• henkilön hoitoa ja huolenpitoa ei voida järjestää muulla tavoin.

Ja on tärkeä sana eli kaikkien edellytysten tulee täyttyä.

”Pakkoerityishuoltoa” koskevat varsin tiukat muotovaatimukset päätöksenteosta ja tutkimuksista.

Uudet säännökset pakon käytöstä ja ”pakkoerityishuollosta” ovat tervetulleita. Ne vahvistavat, kuten tarkoitus oli, kehitysvammaisten ja muiden lain piirissä olevien henkilöiden oikeusturvaa.

Jos lakia noudatetaan kokonaisuudessaan, huomioiden itsemääräämisoikeuden tukemisen lähtökohta, vahvistaa se tosiasiassakin henkilöiden itsemääräämisoikeutta ja sitä kautta parantaa elämänlaatua. Jos kuitenkin laista noukitaan vain rajoitusmahdollisuudet, ei muutosta entiseen juuri ole.

Paljon onkin kiinni siitä, miten lain piirissä toimivat henkilöt ovat tietoisia uusista säännöksistä. Joku on sanonut, että lait ovat vain riesa ja häiriötekijä. Jokainen laki on säädetty siksi, että joku ei tee jotain ilman, että siitä on laki. Kyse on pakkojärjestyksestä.

Kaikkein keskeisintä on, että toimijat hahmottavat lain ensisijaisen tarkoituksen, joka on tukea itsemääräämisoikeutta, eikä rajoittaa kehitysvammaisia henkilöitä. Tällöin lain tarkoitus toteutuu. Parhaimmillaan kehitysvammalain uudet säännökset auttavat sekä henkilöstöä että kehitysvammaisia henkiöitä ja heidän omaisiaan joskus niin karikkoisessa arkipäivässä ja juhlassa.

Kehitysvammalaki Finlex-palvelussa