Puhelinystävyys kehitysvammaisen nuoren kanssa on win-win

Saako sinulle tuttu kehitysvammainen lapsi tai nuori soittaa?

Kysymys on tärkeä. Kehitysvammaiset nuoret ovat usein yksinäisiä. Jos heillä on turvallisia aikuisia, joille he voivat silloin tällöin soittaa, yksinäisyys helpottuu. Voi olla, että myös sinun yksinäisyytesi helpottuu, sillä ei elämässä näinä someaikoina ole paljoa ihmisiä, joiden kanssa voi rupatella ja höpötellä puhelimessa. Sen verran olemme etääntyneet toisistamme.

Ainakin itselle alkaa olla kovan kynnyksen takana soittaa jollekin ”seku vain”, ilman erityistä asiaa. Eikä sellaisia puheluitakaan juuri tule. Harmi sinänsä. Lankapuhelimen aikana puhelimeen saattoi vastata kuka perheenjäsen tahansa (mikä oli nuorena hyvin kuumottavaa, jos soitti esimerkiksi tuoreelle poikaystävälle) ja usein sitä unohtuikin juttelemaan eri ihmisen kanssa, kenelle soitti.

Uuno on tykännyt aina puhua puhelimessa. Kerranhan me rakensimme jopa joulukalenterin hänelle niin, että hän sai soittaa joka päivä sille ihmiselle, jonka nimi oli lapussa. Ne olivat aivan uskomattoman hienoja puheluja, ympäri Suomea! Se voitaisiin ottaa uusiksi.

Uuno juttelee viikoittain puhelimessa kummitätinsä ja kolmen muun tätinsä kanssa. Hän soittaa myös säännöllisesti sedälleen, serkulleen, sekä entiselle naapurillemme sekä äidin entiselle työkaverille, joka on tietysti myös Uunon kaveri. Toki myös sisarustensa kanssa hän käy viikoittaisia puhelinkeskusteluja.

Uunon puheluja on hauska seurata. Hän selostaa hyvin tarkasti Salkkarien ja Vain elämää-ohjelmien vaiheet iäkkäälle mummolle. Myös Mikael Gabrielin edesottamukset ja Einin osallistuminen Tanssii tähtien kanssa –kilpailuun ovat tiukassa ruodinnassa.

Uunon kanssa puhelinystävyydessä olevan on osattava rajata hyvin, minä ajankohtana ja kuinka useasti keskustelu on mahdollista. Uuno innostuu helposti soittelemaan tämän tästä, mutta jokin yhteinen sopimus – vaikka puhelu kerran viikossa – onnistuu yleensä hyvin.

Uuno on oikein hauska puhelimessa. Hän kertoo värikkäästi perheen elämästä ja entinen työtoverini virnuilee sen näköisenä, että enemmänkin on dataa mennyt, mitä olisi ollut tarpeen. No, menköön. On se niin arvokasta, että Uunolla on omia turvallisia ihmissuhteita.

Minusta tätä puhelimessa juttelua voisi ottaa jollakin kampanjalla laajemminkin käyttöön. Yksinäiselle kehitysvammaiselle nuorelle voitaisiin rakentaa vaikka 10:n  eri-ikäisen ystävän verkosto, joiden kanssa hän saisi olla kuukausittain puhelimitse keskusteluyhteydessä. Varmasti tämä verkosto löytyisi aika näppärästi sukulaisista, ystävistä ja vaikka naapureista.

Meillä oli koko Uunon lapsuuden ajan ongelma se, että omanikäisiä kaveria ei tahtonut olla. Jossakin vaiheessa kyllästyin pitämään sitä asiaa ongelmana. Olihan Sirkku, Maija, Kaija, Hannu. Miksi ystävien pitäisi olla tietyn ikäisiä? Iäkkäämpi ystävä on aivan yhtä arvokas kuin nuorempi. Sittemmin Uunolle on tullut nuorempiakin ystäviä, sillä hän on kuorossa ja bändissä ja molemmat ihanat harrastukset ovat tuoneet koko joukon sellaisia ystäviä, joita voi moikkailla kaupungilla. Uunosta sellainen ystävyys tuntuu tärkeältä, eikä hän juuri valittele yksinäisyyttään. Pidän näitä puhelinystäviä merkittävänä syynä siihen.

Puhelinystävyys kehitysvammaisen

nuoren kanssa on win-win