Poika, jolla ei ole läksyjä koskaan

Ehkä se oli tokaluokka, kun kuulin suustani sanat: - Voitaisiinko sopia, että Uunolla ei ole lainkaan läksyjä?

Opettaja oli hämmentynyt. Jaa, että ei koskaan? Niin. No, voidaanhan sitä kokeilla.

Nyt Uuno on iloinen kahdeksasluokkalainen, jolla ei ole läksyjä koskaan. Aamun hoiks-keskustelussa keskustelimme (saman) opettajan kanssa aiheesta. Hän oli huomannut, että koulupäivä on lapselle ja nuorelle hyvin intensiivinen ja raskaskin. Äänimelua ja tapahtumia ja kontakteja on paljon. Koulun jälkeen täytyy saada palautua, virkistyä ja rentoutua.

Uuno on hyvin tunnollinen ihminen ja jo pienenä kakkosluokkalaisena hän stressaantui potenssiin kolme läksyistä. Uuno ei voinut keskittyä mihinkään muuhun, ennen kuin läksyt on tehty. Paitsi, että hän ei jaksanut tehdä niitä läksyjä. Kaikki meni pieleen ja oli yhtä itkua ja hammastekiristelyä.

Se, että Uunolla ei ole läksyjä, ei tarkoita sitä, että hän ei illan aikana oppisi mitään. Uuno kommunikoi ihmisten kanssa kirjoittamalla ja lukemalla – osaamisensa mukaan. Hän kirjoittaa facebook-kommentteja ja tekstiviestejä. Uuno oppii myös valokuvaamalla sekä hienoilla kännykkäpaint-teoksilla, joita aina jaammekin hänen sivullaan. Kuorossa Uuno oppii lauluja ja bändissä soittamista ja laulujentekemistäkin. Avustajien kanssa hän oppii itsenäisyyttä ja oppii myös tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Uuno on kouluttanut työelämän alkuun jo kymmeniä nuoria miehiä. Kirkossa Uuno oppii seremoniaa, osallisuutta, tärkeitä kertomuksia, hiljaa olemista, rukoilemista, laulua ja toisten huomioonottamista.

Oppia voi siis muutenkin kuin tekemällä läksyjä. En uskalla sanoa muiden, kun juuri tämän lapsen kohdalla: Oli suuri siunaus huomata pyytää, että Uunolla ei olisi läksyjä.

Kun mieheni kanssa katselimme nuortamme kouluympäristössään, olimme haljeta ylpeydestä. Hän itse asettaa tavoitteita, haluaa oppia enemmän kirjoittamista ja historiaa. Uuno kertoi olevansa erityisesti talojen historiasta kiinnostunut. Myös matematiikassa Uuno haluaisi kehittyä. Kun opettaja sanoi, että Uuno ei hermostu, vaikka menee väärin, Uuno vastasi hiljaa: - Hermostun mää, mutta vain sisäisesti.

Vähän liikuttuneena kuuntelimme tätä rehellistä analyysiä. Opettaja kertoi lisäksi, että Uuno esimerkiksi auttaa luokan tyttöä, jos hänelle joku sanoo rumasti. Uuno lähtee tytön kaverina selvittämään tilannetta.

Uunon kanssa on tehty muitakin poikkeuksia, rehellisesti voisi sanoa ”kasvatusvirheitä”, vuosien varrella. Opetimme Uunoa vuodesta toiseen, että ruokapöydässä ollaan yhdessä ja että siinä tilanteessa ei ole kännyköitä eikä musiikkia pauhaamassa. Ruokailut eivät yksinkertaisesti onnistuneet. Uuno ei jaksanut keskittyä yhteisiin ruokailuihin. Yritimme kaikkemme. Tilanteet epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen. Sitten me luovutimme. Uuno saa syödä pikkukeittiössä yksin omassa rauhassaan ja kuunnella samalla musiikkia. Maailman paskin äiti-palkinnon itselleni myönnettyäni söimme rauhallisia aterioita miehen ja isompien lasten kanssa. Uuno oli onnellinen, söi hyvin ja terveellisesti. Juhlahetkissä, jouluna, pääsiäisenä, arkipyhinäkin, ja vaikka äitienpäivänä, syömme kaikki yhä yhdessä. Halleluja, kuinka helppo ratkaisu se oli vuosikausien piinaan!

Äitipalkintojuhlani jatkui eräässä seurakunnan tilaisuudessa, jossa oli läsnä varttuneempaa väkeä. Pappina vedin tilaisuutta, johon olin ottanut Uunon mukaan. Kun oltiin loppupuolella, mutta ei kuitenkaan aivan lopussa, Uuno nousi ylös ja ilmoitti: - Valitettavasti meidän äidin täytyy poistua, koska pian alkavat Salkkarit, joita olen seurannut kaksivuotiaasta saakka.

Tunsin, kuinka kainaloni hikosivat, kasvot punehtuivat ja nykivät. Mummot katsoivat minua jännästi.

Pidin iltarukouksen ja poistuimme paikalta.

Mutta tottahan se on. Kun Uuno oli 2-vuotias, hänen isosisarukset olivat iässä, jossa katsotaan Salkkarit. Puolituntinen rauhanhetki keskellä iltavilliä oli tervetullut. Näimme kyllä joidenkin kyseenalaistenkin jaksojen virtaavan silmien edessä, mutta meillä ei ollut voimia kieltää tai estää lapsia seuraamasta tätä loputonta ihmissuhdedraamaa. Usein katsottiin mukana ohjelmaa. Uuno katsoo Salkkareita edelleen, enkä ole huomannut pojan menneen pilalle, päinvastoin. Hän suhtautuu elämään realistisesti ja jos kuulee vaikka tuttavaparin erosta, hän kysyy: ”Mutta kai he ovat ystäviä edelleen?”

En suosittele kenellekään muulle lapselle tai nuorelle läksyttömyyttä, Salkkareita tai yksinäisiä kännykkäaterioita. Silti sanon, että meillä ne pelastivat arkea paljon. Olemme samaan aikaan pitäneet kiinni nukkumaanmenoajoista, terveellisestä ruoasta, hyvistä käytöstavoista ja tietyistä viikkorutiineista, joihin kuuluu perjantainen pepsimax (kasvatusvirhe numero neljä) ja muita herkkuja.

Uskon, että jokaisen, ainakin erityisen, lapsen kohdalla täytyy asiat miettiä rohkeasti omalla tavalla.

Kun tänään katsoin poikaamme kouluympäristössään, niin ajattelin onnellisena, että kasvatusvirheistä huolimatta hänestä on kasvanut upea nuorimies.

Kirjoittaja: Satu Kreivi-Palosaari