Murhasta tuli totta Kaarisillassa
Kaarisillassa avautuu 6.8. 2024 taiteilija Aleksi Pietikäisen näyttely Murhasta tuli totta.
”Tykkään katsoa Murhasta tuli totta -TV-sarjaa. Halusin tehdä sarjan käsikirjoittajan työpöydän, siihen kirjoituskoneen ynnä muita tavaroita”, kuvailee Aleksi Pietikäinen näyttelyn nimikkoteosta.
Aleksi Pietikäinen (s. 1992) on monipuolinen taiteilija, jonka teosten aiheet nousevat usein hänen lähiympäristöstään. Hän kuvaa taiteessaan lämpimästi, usein huumorinkin sävyttämänä, itselleen tärkeitä aiheita: kotieläimet ja arkiset tavarat avaavat katsojalle näkökulman tekijän maailmaan. Aleksi työskentelee pääasiassa maalausten ja keramiikan parissa. Viime vuosina hän on kiinnostunut myös tekstiiliveistoksista.
Aleksi Pietikäinen on suorittanut kuvataiteen ammattitutkinnon vuonna 2014 Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa Lahdessa. Nyt hän työskentelee taiteilijana Kaarisillan Taidestudiossa. Aleksi on Lahden Taiteilijaseuran jäsen ja hänet on valittu Kettukin vuoden taiteilijaksi vuonna 2022. Hänen teoksiaan on ollut mahdollisuus nähdä näyttelyissä Suomessa ja ympäri maailmaa jo vuodesta 2011.
“Tykkään piirtää, tehdä käsitöitä. Mieluisin materiaali on savi. Kuvaan töilläni minulle tärkeitä aiheita, muun muassa arkipäivän asioita ja ihmisiä.”
Tervetuloa avajaisiin tiistaina 6.8. klo 15–17. Näyttely on avoinna ti-pe klo 10-17 ja la-su klo 12-16.