Vapaaehtoistyöstä
Moi kaikille lukijoille!
Halusin kirjoittaa teille vapaaehtoisuudesta.
Vapaaehtoistyö on ilmaista työtä, josta voi aueta myös työpaikka tai muuta pientä juttua, joka voi auttaa elämässä.
Aloitin kuukausi sitten Me Itse -yhdistyksen hankkeessa vertaisohjaajana. Kirjoittelen asioista blogeja ja joskus runojakin.
Hankkeen nimi on Kehitysvammaiset tulevaisuuden tekijöinä.
Hankkeen tavoite on tukea ja kouluttaa meikäläisiä olemaan vapaaehtoisina eri jutuissa ympäri Suomea. Haluamme myöskin saada asenteita muuttumaan yhteiskunnassa.
Meitä on nyt hankkeessa kolme vertaisohjaajaa. Käymme eri kouluissa kertomassa Me Itse -yhdistyksestä.
Puhumme siitä, mitä vapaaehtoisuus on erityisihmisille: Mitä se voi antaa tai tuoda elämään.
Puhumme siitä, miten me erityisihmiset eli meikäläiset voitaisiin auttaa vapaaehtoisina Me Itse -yhdistyksen alajaostoissa tai muissa seuroissa ja yhdistyksissä.
Mekin tarvitsemme omaan yhdistykseemme taustatyöntekijöitä vapaaehtoisiksi. Puhumme siitä, mitä vapaaehtoisuus tarjoaa meidän upeille taustatyöntekijöille.
Me meikäläiset haluamme olla osa tasa-arvoista Suomea. Me haluamme tuoda oman osaamisemme myös työrintamalle meidän omilla vahvuuksilla.
Vapaaehtoisuus on suuri rikkaus. Tehdään yhdessä hyvää vapaaehtoisina!
Esa Peltonen
Vertaisohjaaja
Kehitysvammaiset tulevaisuuden tekijöinä -hanke
Lisää uusi kommentti