Vapaapäiviä ei oikeastaan ole

Kotitilallaan pienestä pitäen työntekoon oppinut Kimmo Korkiamäki on ahkera mies. Ilman Kimmoa Kauhavan K-Supermarket Kauppatiessä oltaisiin hätää kärsimässä, sillä kukaan muu ei osaa hoidella monimutkaista pullonpalautusjärjestelmää yhtä hyvin kuin hän. ”

"Meille palautetaan kaikenlaisia pulloja: kalja-, limsa-, siideri- ja viinapulloja"”, sanoo 31-vuotias Kimmo Korkiamäki. Hänen työpaikassaan Kauhavan K-Supermarket Kauppatiessä otettiin joitain vuosia sitten käyttöön pullojen yhteyspalautuspiste, jonka hoitaminen ei ole aivan yksinkertaista. Eri pullotyypit on lajiteltava kukin omiin kennoihinsa tai koreihin riippuen siitä, minne ne kuljetetaan jatkokäyttöä varten. Kimmon lisäksi pullonpalautusruljanssiin ottavat osaa myös marketin muut työntekijät tarpeen mukaan, mutta heiltä työ ei näytä sujuvan aivan yhtä hyvin kuin Kimmolta.”

"Aina joutuu paikkaamaan likkojen jälkiä!”" naureskelee Kimmo. Hän on ollut Kauhavan K-Supermarketissa puolipäivätöissä jo viisi ja puoli vuotta. Sitä ennen työkokemusta on kertynyt muun muassa Kauhavan Autossa, Iisakki Järvenpään puukkotehtaalla sekä Pohjolan Ulkotulien palveluksessa. Yhteensä Kimmolla on työhistoriaa takanaan jo noin kymmenen vuotta.

Ahkeruus on Kimmolla mitä ilmeisimmin oman kodin peruja, jossa hänet johdateltiin työn ääreen jo pienestä pitäen. "”Vapaapäiviä ei oikeastaan voi kutsua sillä nimellä, sillä silloin joudun kotona lähtemään metsätöihin isännän kanssa. Ainoastaan sunnuntaisin metsään ei lähdetä"”, Kimmo mainitsee.

Työtä ja eläkettä

Kimmo työskentelee 21 tuntia viikossa. Hänen työaikansa on räätälöity sen mukaan, milloin pulloja palautetaan eniten. Näitä päiviä ovat maanantai, perjantai ja lauantai. Työtunteja on juuri sopivasti siten, että Kimmo jaksaa tehdä koko työpäivän täysillä töitä. Palkan lisäksi Kimmo Korkiamäki saa myös eläkettä, joten toimeentulo on turvattu. Hän löysi nykyisen työpaikkansa Kauhavalla toimivan Tuettu Työllistyminen ry:n avustuksella. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Esa Jukantupa kertoo, että pullonpalautustyön lisäksi vantterakuntoinen Kimmo auttaa myös tavaralavojen purkamisessa sekä ostoskärryjen keräilyssä. ”

"Kimmossa on oma-aloitteisuutta ja sosiaalisuutta, jota tarvitaan nykyisin eritoten palveluammateissa entistä enemmän"”, Jukantupa toteaa.

K-Supermarketin kauppias Esa Olli on ollut erittäin tyytyväinen Kimmo Korkiamäen työpanokseen. ”

"Ennen kuin Kimmo tuli tekemään näitä töitä, niitä ei hoitanut kukaan nimetty henkilö, vaan hommat hoidettiin toisella kädellä, kuka milloinkin sattui ehtimään. Lisäksi työmäärä on lisääntynyt sen jälkeen kun meillä siirryttiin pullojen yhteispalautustiskijärjestelmään. Uudessa järjestelmässä pullonpalautusautomaattiin voi laittaa myös Alkon pulloja. Pullomäärät ovat sen vuoksi lisääntyneet huimasti ja konetta hoitamaan tarvitaan asiansa osaava henkilö. Muulla henkilökunnalla eri pullotyypit tuppaavat menemään sekaisin, mutta Kimmolle tällaista virhettä ei satu koskaan, vaikka pulloja sen seitsemäätoista sorttia"”, sanoo Olli.

Vapaa-aikana maanpuolustusta

Pohjalaiseen tapaan Kimmo Korkiamäki on hyvin isänmaallinen henkilö ja tähän kuvaan sopii hyvin maanpuolustusharrastus. Tähän mennessä hän on osallistunut jo neljä kertaa kehitysvammaisille henkilöille suunnatuille maanpuolustuskurssille. Kurssit ovat viiden päivän pituisia ja niiden järjestämisestä vastaa Tuettu Työllistyminen ry:n lisäksi Kauhavan Lentosotakoulu ja Vapaaehtoinen maanpuolustus ry. ”

"Maanpuolustuskurssit ovat parhaimpia kursseja, joilla olen ollut. Siellä toimitaan aivan samoin kuin armeijassa. Olemme päässeet muun muassa kokeilemaan ampumista ilmakiväärillä ja pistoolilla"”, kertoo Kimmo innoissaan. Jo nyt on ollut puhetta, että seuraavalla kurssilla Kimmo tulee todennäköisesti toimimaan varajoukkueenjohtajana.

Tukea työhön ja vapaa-aikaan

Tuettu työllistyminen ry on Kauhavalla toimiva yhdistys, jonka tarkoituksena on vajaakuntoisten, lähinnä kehitysvammaisten, työllistyminen vapaille työmarkkinoille tuetun työllistymisen menetelmin. Vuonna 1996 perustettu yhdistys toimii alueellisena tuetun työllistymisen kehittäjänä ja lisäksi se järjestää myös työssäkäyntiavustajakoulutusta. ”

"Asiakkaamme ovat työllistyneet kauttamme paikallisiin yrityksiin sesonkityöntekijöiksi erilaisiin avustaviin tehtäviin. Tyypillisiä työpaikkoja ovat esimerkiksi puutarha-alan yritykset, jotka tarvitsevat väkeä keväällä"”, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Esa Jukantupa.

Tuettu työllistyminen tarkoittaa työntekoa tavallisella työpaikalla oikeassa työsuhteessa. Työntekijän ja työpaikan tukena on työvalmentaja tai työssäkäyntiavustaja. Yhdistys palkkaa osa-aikaisia työssäkäyntiavustajia kulloisenkin tarpeen mukaan. Ajatuksena on, että työssäkäyntiavustaja on asiakkaansa mukana kaikkialla missä häntä tarvitaan. Työssäkäyntiavustaja voi tulla esimerkiksi asiakkaan kotiin varmistamaan, että tämä pääsee lähtemään aamulla töihin. Työvalmentajan vastuulla on vajaakuntoisten henkilöiden työhön opastaminen työpaikalla sekä työyhteisöön sopeuttaminen. Tukitoimenpiteet ovat työnantajalle ilmaisia.

Jukantupa vastustaa voimakkaasti ajatusta avotyöpaikoista, sillä avotyötä tekevälle henkilölle maksetaan työosuusrahaa ainoastaan 2-–8 euroa päivässä. Kun otetaan huomioon työmatkat, sekä usein omakustanteinen lounas työpäivän aikana, avotyössä käyvä henkilö maksaa siitä ilosta, että hän saa käydä töissä ja tarjota käytännössä ilmaisen työpanoksensa työnantajalle. Tuetussa työsuhteessa työntekijä sen sijaan saa palkkaa noin 6-–7 euroa tunnissa.

Moon-toimintaa

Työllistämispalveluiden lisäksi Tuettu työllistäminen ry tarjoaa asiakkailleen myös vapaa-aikaan painottunutta Moon-toimintaa, sillä yleensä suurin osa kehitysvammaisista asiakkaista tekee puolipäiväistä työtä, joten heille jää paljon aikaa myös harrastuksiin. Nimi Moon on pohjalaismurretta ja se tarkoittaa ”"minä olen"”. Nimensä mukaisesti Moon-toiminta tarjoaa asiakkailleen yksilöllisesti suunniteltua, itsenäistymistä ja työssä jaksamista tukevaa toimintaa. Näitä ovat esimerkiksi ohjattu asumisharjoittelu, päätöksenteon tukeminen, kokemus- ja elämysmaailman rikastuttaminen sekä työharjoittelut eri työpaikoilla.

Moon-toiminnan tarkoituksena on integroida nuoret yhteiskuntaan. He osallistuvat esimerkiksi kansalaisopiston toimintaan työssäkäyntiavustajan tukemana. Yhdistys ostaa työssäkäyntiavustajien palveluita niiksi ajoiksi, jolloin heitä tarvitaan avustamaan erilaisissa harrastuksissa. Moon-toimintaan on mahdollista tulla mukaan jo kouluaikana. Kun ikää on karttunut tarpeeksi, he siirtyvät Tuettu työllistyminen ry:n kautta töihin avoimille työmarkkinoille.

Teksti: Toimittaja Eeva Grönstrand. Julkaistu alun perin Ketju-lehden numerossa 1/2008.