Kanervakehto
Me marjametsästä tulimme
jaloin uupunein illansuussa.
Ja varrella polun tutun
kukki viime kanervat kesän.
Katsokaa, eräs meistä huusi
tuossa kuollut korento on.
Ja me seisahduimme ja näimme
että kehtoonsa vaalenpunaiseen
sen kanerva ottanut on.
Se lepäsi hohtavin siivin
päässä päivänsä ainoan.
Oli kesänsä tullut ja mennyt
kera auringon kiertämän.
Miten kaunis voi elämä olla
vaikka lyhyt ja rahtunen.
Minä mietin
kun tuulessa hiljaa
soi kellot kanavan.