Runot

Maailmankaikkeus
on niin suuri.

Pyykkivuori
kasvaa
päivä päivältä.

Juhlien hulina
huolestuttaa.

Parasta toimia
kuin lentokone,
pieniä ohjausliikkeita
reaktioina
olosuhteisiin.

Tänään tutkin
yhden tähden.

Tänään pesen
yhden
koneellisen pyykkiä.

Tänään mietin
strategian juhliin.

Sitten lepään.

Kirjoittaja: Pia

Kuuluu hiljainen ääni
vanhan myllyn.
Ison peltosaran viljat kypsyy.
Ruis kohta valmis puintiin.
Vanha mylly saa hommia.
Se viljat jauhaa.
Leivän tuoksu täyttää pirtin.
Ohessa roikkuu leivät rukiiset.
Isännälle leipä maistuu.

Hämähäkki rouva
hopeaa kutoo.
Pian verkko valmis
saaliita varten.
Kun hiivit aivan hiljaa
voit nähdä hopeoidun verkon.
Siellä hämähäkki rouva
vaanii saalistaan.
Pian verkko värähtää
ja saalis kiinni jää.

Usein iltaisin katson tähtiä
taivaan.
Ja sua aattelen
"Tää totta kai voisi olla".
Sinä pienenä tähtenä tuikit
mulle tummalla iltataivaalla.

Monet päivät takana.
On aamu niin tyyni.
Ja metsä on hiljaa
tuudittaen aamuista
hopeista viljaa.
Syksyisen sadon korjaa
mehiläiskunta.
Vaan purkki on
tarpeen hieman.
Hunajaa
kun uusi aamu
puiden takaa punajaa.

Illalla me kohdataan.
Kuun sillalla tavataan.
Sinä olit poika vaaleatukkainen.
Ja minä sinuun
niin hullun lailla rakastuin.

Metsoukko riemuitsi siitä
kun on jälleen uusi kevät.
Hän röyhisteli rintaansa
tosi, uljaasti
ja näytti kuinka
kevät saa aikaan
vanhassa ukkometsossa
uutta elämää.
Kuuluisa ukkometso
röyhisteli rintaansa
yhdelle upealle naaraalle.
Silloin alkoi taisto
naaraskoppelosta.
Koivujen ja leppien latvoissa
istui heitä
yksi toisensa jälkeen
kadoten iltaan hämärään.

Jossakin kaukana huuteli
aivan hiljaa huuhkaja
ikiomaa sävelmäänsä
huhuu, huhuu.
Kumman vaimea ääni
kuului kauaksi
saaren toiselle laidalle
jossa huhuili toinen huuhkaja.

Kevät oli vaihtunut toukokuuhun.
lehdet hiertyivät
pienen pienille silmuille.
Satoi vettä yön aikana.
Silmut isonivat.
Kesä oli tulossa.
Ukkometsolla
oli monta pientä
terhakasta untuvikkoa.
Naaraskoppelon poikaset
hukkuivat välillä
metsän vihreään ruohikkoon.

Kun kesä aiķa oli kaunein
Oli ystäviä myös mullakin
Ne käskemättäkin tulla tais
Nyt vaikka käskis
Ei niitä sais
Ne oli pienoiset siivekkäät
Ja mustalakkiset siropäät
Ne tuli tänne kun lumi suli
Katosi kun syksy tuli
Heistä talveksi yksi
Vain jäi tänne luokseni
Asumaan
Se ympärilläin hyräeli hyppi
Nyppi pääse eli

Me marjametsästä tulimme
jaloin uupunein illansuussa.
Ja varrella polun tutun
kukki viime kanervat kesän.
Katsokaa, eräs meistä huusi
tuossa kuollut korento on.
Ja me seisahduimme ja näimme
että kehtoonsa vaalenpunaiseen
sen kanerva ottanut on.
Se lepäsi hohtavin siivin
päässä päivänsä ainoan.
Oli kesänsä tullut ja mennyt
kera auringon kiertämän.
Miten kaunis voi elämä olla
vaikka lyhyt ja rahtunen.
Minä mietin
kun tuulessa hiljaa
soi kellot kanavan.

Suopursu kukkii,
rahkasammal, aava rannaton.
Ei toista kukkaa,
niin kaunista kuin tuo suopursu.
Ihana tuoksu siitä lähtee,
se hehkuu kauneuttaan.
Ei toista ole sen vertaista,
kuin suopursu tuo.