Viranomaisten kanssa asiointi

Down-lasten terapiat

Hei. Millaista terapiaa lapsenne on saanut ja minkä ikäisenä se on aloitettu? Onko esimerkiksi puheterapia aloitettu joillakin ennen kolmea ikävuotta ja kuinka hyödylliseksi terapia on koettu? Mitä terapiassa on tehty?
Tätä kyselee erään Down-tytön äiti, jota kiinnostaa muiden ihmisten kokemukset ja ajatukset terapiamuodoista.

lapsen säästötili

Minulla on 2 lasta, joille molemmille olen vauvaiästä asti säästänyt rahaa tilille. Sukulaisilta saadut synttäri- ja joululahjarahat on säästetty kaikki, säästöjä on kummallakin noin 5000e.
Nuorempi lapsistani on vaikeasti kehitysvammainen. Nyt kuulin jostain, että kehitysvammaisella lapsella ei kannattaisi olla säästöjä lainkaan. Siinä yhteydessä en tullut kysyneeksi tarkemmin, mutta ainakaan Kelan sivuilta en löytänyt muuta, kuin summan, minkä ylittävä osa säästöistä lasketaan tuloksi asumistukea laskettaessa. Näin pinellä summa ei kuitenkaan asumistukeen ole vaikutusta.

täysikäisyys

Moro vaan kaikille.

Ollaan ihan ulalla tosta edunvalvonta-asiasta. Anna täyttää marraskuussa 18 vuotta ja on kotona asuva erittäin vaikeasti kehitysvammainen lapsemme. Kela pyysi, että Annalle pitää tehdä oma tili jonne eläke maksetaan. Pankki sanoi että on saatava jostain päätös, että saamme käyttöoikeuden tiliin. Mitä kaikkia lippuja ja lappuja on tehtävä jotta saisimme käyttöoikeuden Annan tilille? Tarvitseeko meidän pitää kirjanpitoa johon jokainen esim. sukan tai maitopurkin osto on kirjattava?