Viranomaisten kanssa asiointi

Erityishoitotuesta

Millaisilla diagnooseilla ja muilla perusteilla saa erityishoitotukea? Itse hain lapselleni, mutta ei myönnetty, vaikka lääkäri lausunnossaan kovasti asiaa puolsi. Harmittaa, kun tuntuu, etten osaa kuvata raskasta arkeame tarpeeksi hyvin. Mikä neuvoksi? Kirjoittakaa kokemuksia. Olisin tiedosta kiitollinen!

viranomaiset

Opinpa sen että jos väsyn ja tarvitsisin apua, en enää sitä kenellekään myönnä, enkä ainakaan apua anele kunnan virkamiehiltä, niin on nuivaa suhtautumista kohdalleni sattunut. Leimattu vaativaksi äidiksi, vaikka olimme vain meille suunnattuja etuuksia vailla. Voimat oli tässä taistossa loppua kokonaan, siispä lopetan taistelemisen ja olen kuin eläisimme aivan normaalia lapsiarkea monivammaisen lapsemme kanssa.

Lomakkeiden täyttäminen

Hei!
Olen taas täyttänyt 3 tuntia lomaketta poikani tiedoista tutkimuskeskuksen käyttöön.
Saan joka kerta kohtauksen, kun joudun niitä täyttämään. Tällä kertaa päädyin siihen että kirjoitin koko lomakkeen uusiksi wordiin ja täytin sen koneella ja talletin sen niin, että voin palata täydentämään myöhemmin mieleen tulevia asioita ja lykätä ko paperin seuraavalle kyselijälle.

Mielenosoitus kehitysvammaisten ihmisten ihmisoikeuksien puolesta Helsingissä

Me Itse ry ja Steg för Steg rf järjestävät mielenosoituksen kehitysvammaisten ihmisten ihmisoikeuksien puolesta 11.9.2007 klo 11.00 Helsingissä

Kehitysvammaisten ihmisten omat edunvalvontajärjestöt Me Itse ry ja Steg för Steg rf ovat järkyttyneitä ja huolissaan epäillyistä vammaissurmista.
Ihmisarvo on perustuslaillinen oikeus meille kaikille ihmisille. Se on oikeus, jota ei voi ottaa ihmiseltä pois.

Yhdistysten jäsenet, joista osalla itsellään on
henkilökohtaista kokemusta laitosasumisesta, painottavat, että laitos ei voi olla kenenkään koti.