Kehitysvammaisuuden diagnosointi

Lapsen tai nuoren diagnosoiminen kehitysvammaiseksi voi tuntua vanhemmista vaikealta, ja joskus diagnoosin tekemistä halutaan siirtää. Jos ajan mittaan käy ilmeiseksi, että lapsen tai nuoren kehitys ei saavuta ikätovereiden tasoa, vaan ero muihin samanikäisiin pikemminkin kasvaa, tutkimuksiin hankkiutumisessa ei kannata viivytellä.

Kehitysvammaisen ihmisen on mahdollista saada vammansa perusteella etuuksia ja palveluita toimeentulonsa, kotona asumisen, arjessa pärjäämisen ja toimintakyvyn turvaamiseksi. Vaikka lainsäädännön näkökulmasta etuuksien saamisen edellytyksenä ei ole tietty diagnoosi, edellyttää etuuksien saaminen kuitenkin usein käytännössä lääketieteellistä diagnoosia.

Etuuksien ja palvelujen näkökulmasta on myös tärkeää, että kehitysvamma todetaan ennen täysi-ikäisyyttä. Näin varmistetaan, että kehitysvamman perusteella myönnettävät tuet ja palvelut ovat henkilön käytettävissä elämässä myöhemminkin.

Vamman varhainen diagnosointi ja syyn tietäminen auttaa läheisiä asennoitumaan vammaiseen lapseen ymmärtävästi, iloitsemaan lapsen saavutuksista sekä tukemaan lapsen kehitystä siten, että hän pystyy toimimaan mahdollisuuksien mukaan.

Moniammatillinen työskentely on keskeistä diagnosoinnissa

Kehitysvammaisuuden diagnosointi on monivaiheinen prosessi. Diagnostiikka sekä kuntoutushaasteiden kartoittaminen vaativat moniammatillista työskentelyotetta. Keskeisiä ammattilaisia diagnostiikassa ovat lastenneurologi ja neuropsykologi, mutta myös puheterapeutin ja toimintaterapeutin asiantuntemusta tarvitaan.

Lääkärin tehtävänä on määritellä vamman syy, ja psykologin tehtävänä on määritellä kehitysvamman taso. Tutkittavan henkilön toiminnallisia kykyjä selvittävät puhe- ja toimintaterapeutti. Sensorinen integraatio (SI) -koulutuksen saanut toimintaterapeutti toimii asiantuntijana aistisäätelyn häiriöiden selvittelyssä.

Jos kehitysvammaan liittyy liikuntavamma, on fysioterapeutti silloin mukana moniammatillisessa työskentelyssä.

Kehitysvammaisuuden toteamiseksi tietoa tarvitaan eri lähteistä. Vanhempia haastatellaan tietojen saamiseksi lapsen kehityshistoriasta ja varhaisista vaiheista. Päiväkodin tai koulun havainnot lapsen oppimisesta ja selviytymisestä kaveripiirissä ovat myös tärkeitä.

Havainnot ja kerätyt tiedot auttavat tulkitsemaan lääketieteellisten tutkimusten ja psykologisten testien antamia tuloksia ja antavat kuvan lapsen toimintakyvyn puutteista ja vahvuuksista.