Runot

Aamukahvi.

Musiikkihetki.

Ulkoilu.

Sävellystyö
tai soittotreeni.

YouTube.

Whatsapp.

Kotityöt.

Ankkureita
autistiseen arkeeni.

Lähes samat
päivästä toiseen.

Mutta
toisinaan
sijainti merellä
muuttuu.

Aika nostaa ankkurit
ja etsiä
uusi lahdenpoukama
ankkuroitumista
varten.

Kyllä,
kiitos kutsusta,
haluaisin kyllä
tulla juhliisi.

Mutta
pahoin pelkään,
että voimavarani
eivät riitä
juhlien
ennustevirheiden
korjaamiseen.

Kun autistina,
ennuste on rutiini
ja teillä muilla
ennuste
on keskustelu ryhmässä.

Joten kiitos kutsusta.
Tulen paikalle
ehkä toiste.

Vaikka
strukturoituun,
rauhalliseen
peli-iltaan.

Tekoäly kertoi,
että ennustava koodaus
on kuin
automaattinen
tekstinsyöttö.

Sanojen korjaus
vain, jos
ennuste
ei osu oikeaan.

Autistina
neurotyypillisessä
maailmassa
automaattista
tekstinsyöttöä
joutuu korjaamaan
vähän väliä.

Tavataanko huomenna?

Ei, vaan:

Tavataanko me huomenna meidän kahvilassa klo 17 ja juodaan kahvit ja pelataan UNO-korttipeliä?

Kevätaurinko nousee varhain,
kultaa pellot lempeällään.
Pääsiäinen hiipii varhain,
valon siivillä sydämeen.
Pupu juoksee pitkin pihaa,
ruoho herää vihreään.
Piiloon munat, nauru kihaa,
ilo tarttuu elämään.
Pajun oksat kevyesti
heiluu tuulessa hopeaa,
kevään taika hiljaisesti
maailmaa taas herättää.

Hyvää pääsiäistä

Takatalvi.
Sataa räntää,
huhtikuussa.
Koleaa.
Aurinko
piilossa.

Toukokuussa
puissa silmuja.
Leskenlehdet
pilkistävät mullasta.
Tarkenee ulkona
ilman takkia.

Kesäkuussa
tarvitsee jo
aurinkolaseja.
Shortseja
ja t-paitaa.

Vuodenaikojen
kiertokulkuun
sisältyy aina
valon ja lämmön
toivo!

Lapsena
aikaa
tuntuu olevan
loputtomasti,
lomat loputtomia,
samoin arkipäivät.

Nuorena
eletään unelmoiden,
kaikki tuntuu
mahdolliselta.

Aikuisena
ruuhkavuodet,
elämä
jonglöörauksena.

Kun ikää
vielä karttuu,
oppii ehkä
elämään hetkessä
ja ottamaan asiat
sellaisina,
kuin ne tulevat.

Oppia ikä kaikki.

Elämänkaariviisautta.

Aamuaurinko laineiden sinessä kimalsi,
vielä hellästi verkkaan rantaan talsi.
Me reippaina riennettiin sisälle talaan,
sieltä tervavene, ja luodolle kalaan.
Tytär ja minä, aina into piukassa,
vaikka kalan saanti on välillä tiukassa.

Rantakalliolla ystävä äänteli meille.
Luullen kai menneensä pahoille teille?
Sinne käännettiin heti veneemme kokkaa,
samalla tarkkailtiin lintumme nokkaa.
Oltiin Lokkimme nimeksi ristitty Siiri.
Niin kauniisti laulunsa aamuisin kiiri!

Vilustunut yöllä, näinkö äänensä tärveli?
Nokassa roikkui omituinen härveli?
Tyttäreni silloin sen hetkessä keksi.
tunnisti heti tuon uistimeksi.
Mutta miksi se nokassaan kanteli tuota,
ja kiireellä linkutti rantakiven luota?

Sen koommin ei Siiriä nähty enää?
Niinpä katiskoille meno ei tehnyt tenää.
Ja kun tullessa palasimme rantakiven luota,
siinä Siiri taas nokassaan ravisti tuota,
- uistinta, jonka irti temmata vois.
Nähdessään meidät, taas linkutti pois.

Ei luottanut, uskonut avuntuojaan,
vaan kiireellä häipyi pajukon suojaan.
Luovuttiin hetkessä kykymme sietoon,
ja päätettiin luottaa kännykän tietoon.
Soitimme palokuntaan, hätäpuhelulla,
josta luvattiin kiireellä apuun tulla.

Ei kauaa mennyt, paatti laineilla ui.
Pian veneemme viereen rantautui.
Tunnin, kaksikin koettivat etsiä,
haavit käsissään lähirantametsiä.
Mutta harmillisesti, tällä erää,
joutuivat vetämään ”vesiperää”.

Illalla päätimme etsiä vielä,
säälimme raukkaa, jossain siellä.
Nähtiin rannalla, takana ruohikon
jotain valkeaa, tiesin mikä se on?
Kiinni kaulasta, siimalla, puun juurakon alla
kai kärsimys helpottui, kuristumalla!
Kun uistinta irrotin, ei vastarintaa!
Sai haudalleen kultaista hiekkaa pintaan.

Siiman heikkous joskus taistelun ratkaisi.
Ehkä Kuha tai Hauki sen hetkessä katkaisi?
Leukapielessä uistin, kala kuolemaan ui.
Jossain kaislikon reunassa, rannalla kellui.
Hiljaiseen hautaansa, aaltojen tuomaa,
lentäessään yli myös Siiri sen huomaa.

Ei kovinkaan montaa maukasta palasta
lokki ennättänyt nauttia pehmeästä kalasta,
kun takertui karmeaan, kiduttavaan loukkuun,
kippuraan siimaan, ja terävään koukkuun.
Toivoi apua meiltä, luotto ihmiseen puuttui,
lopulta pajukon juurakkoon juuttui.
Tätä uistinta säilytän verkkovajassa,
roikkuu siimastaan, muistona katonrajassa.

Lumi peittää maan.
Puut ovat valkoisia.
Jää kimaltelee joessa.
Tuuli puhaltaa kylmästi.
Lapset leikkivät lumessa.
Talvi on kaunis ja hiljainen.

Ystävyys kivasti kurkistaa,
ystävyys hellii ja lohduttaa.
Ystävyys käden suo lämpöisen,
ystävyys lahja on jokaisen.
Ystäväni, jos voisin antaa sinulle yhden ominaisuuden,
antaisin sinulle kyvyn nähdä itsesi,
kuten muut sinut näkevät.
Silloin voisit havaita, miten verraton olet.
Toivon Sinun polullesi onnenkukkaa monta,
monta ilon aamua ja iltaa surutonta.

Lintu lensi oksalle
Sanna pada Vaasa
edesmennyt.