Enemmän rakkautta, rohkeutta ja rentoutta
Uudenvuoden keskeinen ajatukseni on kolmen R:n ohjelma: Enemmän rakkautta, rohkeutta ja rentoutta. Niitä toivon itselleni.
Blogi - Elämänmausta tinkimättä
Satu Kreivi-Palosaari on oululainen toimittaja, pappi ja omaishoitaja, joka tarjoaa kerran kuussa välähdyksiä AGU-pojan ja hänen perheensä elämään. Elämä lievästi kehitysvammaisen Uunon seurassa on vaativaa, värikästä, ja samalla myös tavattoman hauskaa. Elämänmakua ovat rivit ja rivinvälit pullollaan - joskus maku on karvas, joskus aivan mansikkainen!
Kommentoi ja ota kantaa! Kommentin voit jättää blogikirjoituksen lopussa olevalla lomakkeella.
Joulukalenteri toi joulun
Uuno tuijottaa mikroaaltouunin kelloa.
– Joko, joko?
Toppuuttelen, että vielä pitää 6 minuuttia jaksaa odottaa. Kolmen minuutin kuluttua väsähdän aneluun.
- No soita!
Taiteilijaelämää
Meidän perheessä taiteilijantuska on päivittäistä. Uuno suunnittelee kiihkeästi uutta bändikokoonpanoa, biisiä, kirjaa tai johonkin mahdolliseen julkaisuun liittyviä juhlia.
Vaikeita kysymyksiä
Kirkkokahveilla Uuno keskustelee toisen henkilön kanssa. Tämä tiedustelee, missä koulussa Uuno on. Uuno kertoo iloisesti koulunsa. Kaveri menee hiljaiseksi ja parahtaa:
- Ethän sinä ole kehitysvammainen!
Kouluautodraamaa
Kehitysvammaisilla lapsilla on lasten kunnosta riippuen vaihteleva määrä aikuisia tukenaan luokassa, ip-kerhossa, harrastuksissa, sijaishoidossa. Esimerkiksi Uunon luokassa on viisi lasta ja opettaja ja 1-2 avustajaa.
Oma elämä – ei kenenkään muun
Kirkkoreissulla ihmettelimme, kun Uuno meni ihan ventovieraan ihmisen viereen ehtoollispöydässä siunattavaksi. Kun tiedustelimme, miksei hän meidän vanhempien kanssa tullut pöytään, vastaus tuli napakasti.
- On mulla omakin elämä.
Totuus ja tehtävä
Blogin kirjoittaminen äidin ja omaishoitajan näkökulmasta on toisinaan aika vaativaa. En aio ajautua kirjoittamaan vain epäkohdista tai palvelujärjestelmän epäonnistumista, vaikka niistäkin kerran kuukaudessa kirjoitus syntyisi ketterästi.
Aurinkoon päin
Olen viivytellyt tätä toukokuun blogikirjoitusta. Aiheita olisi kyllä ollut. Monia hoitoasioihin liittyviä pettymyksiä, huolia, epävarmuutta ja hämmennystä. (Mutta myös läjäpäin hauskoja sutkautuksia.)
Kehitysvammaisen lapsen vanhempi - pelätty vai tykätty työntekijä?
Työ on minulle tärkeää. Myönnän. Joskus ehkä liiankin tärkeää. Myös mieheni suhtautuu työhönsä yli 30 pappisvuoden jälkeen yhä kokosydämisesti.
Vaativaa näitä papin hommia olisikin tehdä, jos ei olisi paloa. Kyseessä on kutsumus.
Älkää!
Marianpäivä oli viikko sitten. Hiljainen viikko on alkamassa.
Aiheet ovat vahvana mielessä työn puolesta ja työn jälkeen. Äidin ja pojan suhde. Ristin tie. Pappeudesta ei olla vapaalla, ei ihmisyydestä, eikä varsinkaan äitiydestä.
