Blogi - Elämänmausta tinkimättä

Satu Kreivi-Palosaari on oululainen toimittaja, pappi ja omaishoitaja, joka tarjoaa kerran kuussa välähdyksiä AGU-pojan ja hänen perheensä elämään. Elämä lievästi kehitysvammaisen Uunon seurassa on vaativaa, värikästä, ja samalla myös tavattoman hauskaa. Elämänmakua ovat rivit ja rivinvälit pullollaan - joskus maku on karvas, joskus aivan mansikkainen!

Kommentoi ja ota kantaa! Kommentin voit jättää blogikirjoituksen lopussa olevalla lomakkeella.

31.03.2014

Pikkupoika has gone!

Se oli hämmentävä hetki. Täytyy myöntää.
-Minä en sitten halua minkäänlaisia joulukalentereita, sanoi Uuno yhtäkkiä.-Mitä ihmettä? Et edes…...En edes sitä puista rekkaa!

Ja sitten lapsi kertoi rauhallisesti, että hän on kyllästynyt avaamaan joulukalenteria. Suivasaa hommaa, niin kuin pohjoisessa sanotaan. Sellaista ei enää tarvita.
Sulattelin tietoa häkeltyneenä muutaman päivän, kunnes minua odotti uusi pommi.
-Tänä jouluna en halua sitä mantelia ettiä.-Mitä?-En jaksa ettiä sitä riisipuurosta. Ei oteta sitäkään hommaa.
Olin aivan pöllämystynyt. Siis mitä, mitä?

31.03.2014

Tien laidass oli mökki!

Onpa hauska kohdata teitä täällä taas. Mitä kuuluu?
Meille kuuluu oikeastaan aika hyvää. Minusta tuli siis silloin vuosi sitten pappi, Markku jatkaa entisessä työssään vanhustyön pappina ja silmäterämme Uuno on 9-vuotias koululainen.
Sisko Liinu opiskelee lukiossa ja aikuiset sisarukset opiskelevat ja tekevät työtä pääkaupunkiseudulla, kuka mitäkin.
Tällä hetkellä poikamme elämää ravisuttaa rakkaus!
Hän on kohdannut niin korkean rakkauden ilmentymän, että matkalla Kittilästä Ouluun soitti siitä kolme kertaa.
- Se punastui! hän väitti koirastamme.

31.03.2014

Maanantaista maanantaihin

Maanantaista maanantaihin

Helmikuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Homma lähti liikkeelle kuin vahingossa, mutta jotenkin aavistin, että tätä kohti täytyy nyt mennä.
Täytyy jakaa. Muuten ei selviä. On käytävä kohti sitä, mikä on kipeintä. Kertoa ja huutaa kaikille maailman ihmisille, että vaikka ihminen saa selville, että hänen lapsensa geeneihin on kätketty mitä järkyttävin viesti, voi elämä silti olla hauskaa.
Aivan älyttömän hauskaa. Tai rankkaa. Pelottavaa. Vapaata. Rohkeaa.

31.03.2014

Turpiin tuli

Käsivarressani on kaksi mustelmaa. Ikävän näköisiä. Kylpylässä huomaan, kuinka kuinka yksi jos toinen porskuttelija vilkaisee kättäni ohimennen. Sitten minua.
Säälivästi?

Kun Uuno näkee mustelmat, hän kysyi kauhistuneena: - Äiti, mistä nuo ovat tulleet?
Olen pitkään hiljaa. - Sinä teit ne.On Uunon vuoro olla hiljaa. - Koska... sattuuko niihin?

Voi kuinka Uunoa ahdistaa. Niin minuakin.
Mustelmat vaaleassa ranteessa näyttävät tosin paljon dramaattisemmalta verrattuna mustelmien syntytilanteeseen. Uuno oli eräästä muutoksesta ahdistunut, kimpaantui ja nipisti lujaa.

31.03.2014

Uni

Näin yhtenä yönä hirveää unta. Uuno kuoli. Unessa olin sanoinkuvaamattoman musertavan tuskan ja surun vallassa. Tunne oli niin syvä, että ymmärrän, ettei ihmisen valveminä edes kykene kokemaan sellaista.
Herätys oli sitäkin suloisempi. Havahduin siihen, että Uunon käsi kiertyi kaulaani.

- Huomenta äiti.

Helpotus pojan läsnäolosta oli tietenkin sanoinkuvaamattoman ihana. Olin koko päivän - monta päivää - ihmeellisen kevyen olon vallassa. Tavallaan tietty keveys on jatkunut.

31.03.2014

Niin paras tuutori

Elokuu vuosi sitten oli aika tuskainen. Takana oli yksi raskaimmista kesistä ikinä. Opiskelin Helsingissä kreikkaa ja lensin muutaman kuukauden edestakaisin Oulun ja Helsingin väliä. Kaikeksi huipuksi kesään sisältyi muutto, tyttären rippijuhlat ja sen kuuden viikon lomapätkän ajan jalkani oli kipsissä. Nilkka murtui muutossa.

Ja jos nyt ihan näin meidän kesken sanotaan: Se kreikka oli aivan kamalan vaikeaa.
Yhtenä päivänä makasin solukämppäni sängyllä voipuneena. Ei tästä taida mitään tulla. Silloin soi puhelin.

31.03.2014

Aito on kaunista

Itse en ole koskaan ollut kaksinen askartelu- tai käsityöihminen, piirtämäänkin surkea. Mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - rakastan lasten piirustuksia, askarteluja ja käsitöitä. On niitä kotiin kannettukin, kun neljäs lapsi on tokaluokalla. Monissa muutoissa olen joutunut tekemään kipeää luopumistyötä; kaikkea ei voi säilyttää. (Sentään pieni kokoelma on tallessa jokaiselta.)
Onneksi olen keksinyt loistavan idean nykyisille ja tuleville repusta löytyville askartelu- ja käsitöille.

31.03.2014

Sielunhoitaja ja broidi

Hän katsoo vierellä Puuha-Petet, Hirveät Henrit ja Talentit. Hän ei valita, vaikka aamuun kajahtaa kymmenennen kerran kappale Rakkaus on lumivalkoinen. Hän on kaverina jalkapallomatsissa, pulkkamäessä ja lomamatkalla.
Häntä saa halata. Aina.
Hän puhdistaa poskilta kyyneleet ja kuivaa saunan jälkeen varpaat.
Hän on Eric, Uunon paras kaveri. Pikkubroidi.
3-vuotias cockerspanieli.

31.03.2014

Rakas, rakas järjestys!

Kesä on tehnyt tehtävänsä. Eilen meidän äijä lappoi viime vuoden kouluvihot esiin ja iltasaduksi vedettiin vanhan reissuvihon sisältöä. "Uunolla meni hyvin aamupäivä. Läksyä sivulta 12. Valitteli vähän kurkkukipua."
Minua alkoi  tämä harvinaisen kuiva "iltasatu" nukuttaa jo kolmen rivin jälkeen, mutta pojan silmät loistivat. Ihanaa. Järjestys. Arki. Avustajat. Koulu.

Ja kyllä se täytyy myöntää, että koulun aloitus ei ole tässä perheessä pieninkään ongelma. Epäilen, että muissakin kehitysvamma- ja erityislapsiperheissä ollaan samoissa tunnelmissa.

31.03.2014

Ja sitten se parisuhde...

Kaksi vuotta sitten kyselin itkua nieleskellen puhelimessa AGU-yhdistyksen puheenjohtajalta, kauanko hän on ollut erossa pojastaan.  Uuno oli siihen mennessä ollut kokonaisen yhden yön (illalla reissuun, aamulla varhain takaisin kotiin!) Sirkku-tädillä.  En muista, mitä Pirjo vastasi, mutta asenne oli mitä ystävällisin hysteeriseltä vaikuttavaan äitiin.

Eilen tulin lomareissulta mieheni kanssa. 8 päivää. Kahdestaan. Ruskettuneena. Hyväntuulisena.  Vastassa oli poika, joka aivan henkäisi onnesta vanhemmat nähdessään.