Henkilökohtainen apu

Vaikeavammaisilla henkilöillä on oikeus henkilökohtaiseen apuun kotona ja kodin ulkopuolella. Myös kehitysvammaiset henkilöt ovat vammaispalvelulain puitteissa tulkittavissa vaikeavammaisiksi henkilöiksi. Siten myös he ovat oikeutettuja henkilökohtaiseen apuun muiden vammaisten henkilöiden tapaan.

Vaikeavammaisuus tarkoittaa sitä, että vammainen tai sairas henkilö tarvitsee toisen henkilön apua välttämättä ja toistuvasti. Avunsaaja itse päättää mihin ja miten hän haluaa apua.

Henkilökohtainen apu on maksutonta palvelua. Käytännössä henkilökohtainen apu voi mahdollistaa esimerkiksi itsenäisen asumisen.

Myös avohuollon asumisyksiköissä asuvat kehitysvammaiset henkilöt voivat hakea henkilökohtaista apua, esimerkiksi vapaa-ajan harrastustoimintaan ja kodin ulkopuoliseen asiointiin.

Päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun myönnetään henkilökohtaista apua hakijan välttämättömän tarpeen mukaan. Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen on henkilökohtaista apua järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa.

Henkilökohtaisen avun saamisen edellytyksenä on, että vaikeavammaisella henkilöllä on "voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa". Vammaisen henkilön on siis itse ilmaistava, minkälaista apua hän tarvitsee. Oman äänen voi ilmaista myös erilaisia apuvälineitä käyttäen, tai kuvien avulla ja viittomalla.

Henkilökohtaiselle avulle ei ole määrätty ikärajaa. Siten myös vaikeavammaisilla lapsilla on oikeus henkilökohtaiseen apuun. He saavat henkilökohtaista apua silloin, kun he eivät ole vanhempiensa ja muiden huoltajiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan ja hoivan tarpeessa, vaan voivat itse ainakin osittain vaikuttaa ja tehdä päätöksiä omasta toiminnastaan. Oikeutta henkilökohtaiseen apuun ei ole sidottu ikään vaan vammaisuuteen.

Myös ikääntyneinä vammautuneilla henkilöillä on oikeus palveluihin ja tukitoimiin samoin perustein kuin muilla vammaisilla henkilöillä. Vaikeavammaisen henkilön ikääntyminen ei myöskään sulje häntä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle. Ikääntymiseen liittyvä vammaisuus on erotettavissa tavanomaiseksi katsottavasta ikääntymisestä: ikääntymisen myötä esimerkiksi näkö ja kuulo heikentyvät, mutta vain osalla ihmisistä niin voimakkaasti, että tila vastaa vaikeavammaisuutta.

Henkilökohtainen apu on subjektiivinen oikeus

Henkilökohtainen apu muuttui vaikeavammaisten henkilöiden subjektiiviseksi oikeudeksi vammaispalvelulain muutoksen myötä 1.9.2009. Lakiuudistuksen tavoitteena oli lisätä vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.

Subjektiivinen oikeus tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueella on velvollisuus järjestää hakijalle henkilökohtaista apua, jos hakija täyttää avun saannille esitetyt kriteerit. Hyvinvointialue ei voi kieltäytyä järjestämästä palvelua vedoten esimerkiksi rahatilanteeseen. Siten myös kehitysvammaisten henkilöiden kannattaa hakea rohkeasti henkilökohtaista apua.

Subjektiivinen oikeus merkitsee myös sitä, että henkilökohtaista apua koskevasta päätöksestä voi valittaa ilman valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat

Henkilökohtainen apu voidaan järjestää usealla eri tavalla.

1. Vaikeavammainen henkilö voi itse toimia henkilökohtaisen avustajan työnantajana. Edellytyksenä on halu ja kyky työnantajana toimimiseen. Hyvinvointialueilla on velvollisuus antaa tässä asiassa neuvontaa.
2. Palvelusetelijärjestelmä: Hyvinvointialue antaa vaikeavammaiselle henkilölle palvelusetelin avustajapalvelun hankkimista varten. Tällöin vaikeavammainen henkilö ei toimi työnantajana. Vaikeavammaisella henkilöllä on kuitenkin oikeus kieltäytyä palvelusetelin käyttämisestä.
3. Avustajapalvelu hyvinvointialueen hankkimana ostopalveluna. Palvelut voidaan hankkia julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestämällä palvelu itse. Henkilökohtaista apua voidaan järjestää myös yhdistelemällä edellä mainittuja tapoja. Palvelun järjestämisessä on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve. Henkilökohtaisen avustajan voi löytää esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimiston tai välityspalveluiden kautta.

Kun haet henkilökohtaista apua

Henkilökohtaista apua haetaan oman hyvinvointialueen sosiaalitoimesta vapaamuotoisella hakemuksella. Henkilökohtaisen avun määrä määritellään palvelusuunnitelmassa. Henkilökohtaisen avun saaminen ei riipu diagnoosista. Pääsääntöisesti henkilökohtaisena avustajana ei voi toimia henkilön omainen tai muu läheinen henkilö, ellei tähän ole erityisen painavaa syytä. Henkilökohtaista apua voi myös saada, vaikka hakijan vanhempi toimii omaishoitajana. Omaishoidon tuki ja henkilökohtainen apu täydentävät toisiaan.

Henkilökohtaisen avustajan työ

Koska henkilökohtainen apu ei ole sairaan hoitamista, ei työ vaadi hoitajan koulutusta. Henkilökohtainen apu tuleekin nähdä vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden tukemisena, ei hoivaamisena.

Henkilökohtaiselle avustajalle ei ole säädetty kelpoisuusvaatimuksia. Mikäli avustaja palkataan palvelusetelijärjestelmän kautta, hyvinvointialue voi kuitenkin asettaa palvelun määrään tai laatuun liittyviä vaatimuksia.

Henkilökohtaisen avustajan työ on normaalia palkkatyötä, johon sovelletaan työaikalainsäädäntöä.

Henkilökohtaisen avustajan työnä on mahdollistaa avustettavalle henkilölle sellaisia toimintoja, joihin vammainen henkilö ei yksin pysty. Työtehtävät riippuvat pitkälti vaikeavammaisen henkilön avun tarpeesta: onko apu esimerkiksi opiskeluun, harrastuksiin tai päivittäisiin toimiin liittyvää.