Vammaispolitiikka ja ajattelutapojen muutos

Nykyaikaisen vammaisliikkeen tavoitteena on, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo. Tätä korostetaan myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa. Jokaisella on oikeus päättää omaa elämäänsä koskevista asioista.

Kehitysvammaisen ihmisen tulisi voida osallistua yhteiskunnan toimintaan ja antaa panoksensa kansalaisena. Tavoitteeseen pääsemiseksi vammaisten ihmisten tulisi saada tarvitsemansa tuki, ja heiltä tulisi poistaa esteet sen tieltä.

Vammaisliikkeessä ja -tutkimuksessa voidaan erottaa kolme eri aikakauteen sidottua ajattelumallia. Aikaisemmin kehitysvammaisiin ihmisiin on suhtauduttu sairauden tai vamman näkökulmasta, ja heidät on nähty potilaina. Tällaisessa ajattelutavassa yksilö on erilaisten hoitotoimenpiteiden kohde. Kehitysvammahuollossa tämä aikakausi oli näkyvimmillään, kun kehitysvammaisten huolto järjestettiin ainoastaan laitoksissa.

Myöhemmin potilaasta on tullut asiakas. Asiakaslähtöisessä mallissa institutionaalinen hoito on muuttunut kodin lähellä toteutetuksi kuntoutukseksi. Tavoitteena on ollut vahvistaa yksilön omia elämänhallintataitoja. Näiden taitojen harjoittelua koordinoivat asiantuntijat. Kehitysvammaiset ihmiset nähdään sekä kotona että työssä sosiaalipalveluiden asiakkaina.

Tällä hetkellä tavoitteena on nähdä kehitysvammaiset ihmiset itsenäisinä, omasta elämästään päättävinä kansalaisina. Suomessa täysivaltainen kansalaisuus ei kuitenkaan vielä toteudu toivottavalla tavalla. Täysivaltaiseen kansalaisuuteen kuuluu mm. mahdollisuus valita, missä, miten ja kenen kanssa asuu, mahdollisuus tehdä palkkatyötä sekä osallistua haluamallaan tavalla lähiyhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan.

Kuva: Anna Dammert