Yksilölähtöinen ajattelutapa

1980-luvulta tähän päivään saakka on korostettu toisaalta yksilöpsykologista näkökulmaa, toisaalta ammattilaisten vahvaa asemaa. Kehitysvammaisen henkilön elämässä on usein läsnä ammattilaisten verkosto, joka miettii henkilön asioita. Myös välineet ja ohjeet on kirjoitettu ammattilaisille ja työntekijöille.

Tavoitteeksi on otettu yksilölähtöinen ajattelutapa, jossa kehitysvammainen ihminen itse on oman elämänsä paras asiantuntija. Myös hyvin vaikeasti vammaiset henkilöt pystyvät osallistumaan omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus ja välineet. Tätä ajattelutapaa ovat ajaneet erityisesti vammaisjärjestöt.

Yksilölähtöisessä ajattelussa olennaista on huomioida kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja tukea henkilön omia valintoja. Yksilöllä tulee olla mahdollisuus saada asumiseen ja jokapäiväiseen elämään tarvittava yksilöllinen apu ja tuki. Siihen kuuluvat sekä arjen sujuminen kotona että osallistuminen lähiyhteisön ja yhteiskunnan toimintaan täysivaltaisena kansalaisena.

Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva ja vahvistava YK:n yleissopimus tuli voimaan vuonna 2008. Sopimuksen mukaan vammaisten henkilöiden tulee mm. voida valita asuinpaikkansa, -muotonsa ja -kumppaninsa. Suomessa yksi askel kohti yksilöllistä asumista ja elämää on ollut vammaispalvelulain muutos 1.9.2009 alkaen. Uudistuneessa vammaispalvelulaissa henkilökohtaisesta avusta tuli vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivinen oikeus.

Käytännössä lain muutoksen myötä osa kehitysvammaisista ihmisistä voi esimerkiksi siirtyä asumaan itsenäisesti tavalliseen vuokra-asuntoon ja saada tarvitsemansa avun henkilökohtaiselta avustajalta. Avustaja voi auttaa esimerkiksi kaupassakäynnissä, siivouksessa tai ruoanlaitossa.