Osallistava draama

Draamatyöskentely on kehitysvammaisten ihmisten parissa varsin laajalti käytetty toimintamalli. Osallistava draama on menetelmä, jossa osallistujat luovat yhdessä fiktiivisen tarinan ja käsittelevät sen avulla erilaisia itselleen tärkeitä asioita.

"Osallistavassa draamassa käsitellään tiettyä, melko tarkkaan rajattua aihetta, joka voi olla esimerkiksi ihmissuhteet tai työ", kertoo draamapedagogi Anu Hagman.

Osallistavan draaman tarkoituksena on tekemisen kautta käsitellä erilaisia tunteita ja tilanteita. Tällöin kukin osallistuja pääsee itse mukaan tarinaan. Osallistavassa draamassa tutkitaan jotain teemaa, joka usein liittyy ihmisyyteen, ystävyyteen tai itsenäistymiseen. Ylipäätään vuorovaikutukseen liittyviä asioita on helppo konkretisoida draamatyöskentelyn avulla.

Mukana terapeuttisia elementtejä

"Draamatyöskentelyn etuna on oppiminen omasta kokemuksesta. Kun uskaltaa lähteä mukaan, kokee elämyksiä ja oppii käyttämään eri aisteja. Draamassa oppii aina myös jotain käsiteltävästä teemasta ja omista sosiaalisista taidoista. Muistan erään nuoren miehen, jolla oli tapana puhua toisille silmät kiinni. Hän väitti kiven kovaan, ettei tee niin. Kun harjoittelimme vuorovaikutustaitoja draaman ja videoinnin avulla, hän oppi tunnistamaan tapansa sekä muuttamaan niitä", Hagman toteaa.

Osallistavassa draamassa on usein paljon myös terapeuttisia elementtejä. Tunteet, kokemuksellisuus ja asioiden jakaminen keskustelemalla on usein puhdistavaa.

"Kun harjoittelimme Ruma ankanpoikanen -näytelmää, tutkimme kiusaamista. Aluksi ryhmäläiset suunnittelivat pienryhmissä esityksiä erilaisista kiusaamistilanteista. Kiusaamisen kohteena oli tyyny. Esityksistä ja keskusteluista päätellen jokaisella oli ollut kiusaamisen kokemuksia elämässään. Ryhmäläisille oli todella tärkeää päästä jakamaan näitä kokemuksiaan toistensa kanssa. Kun dramatisointi ja roolivalinnat oli tehty, siirrettiin esitys näyttämölle. Ruman ankanpoikasen roolissa ollut kaveri sai aina harjoitusten päätteeksi roppakaupalla halauksia ja muistutuksia siitä, että oikeasti me tykätään sinusta todella, todella paljon!" Hagman kertoo.

Draamasopimus työskentelyn pohjana

Draaman työstäminen lähtee löysän käsikirjoituksen pohjalta, joka noudattelee klassisen draaman kaarta. Jokainen tarina sisältää jännitteen tai esteen, joka pyritään voittamaan.

"Kun ohjaan tarinan rakentamista, pidän huolen, että tarinassa on lähestulkoon aina onnellinen loppu. Joskus loppuratkaisu voi jäädä auki, mutta koskaan päähenkilöille ei voi käydä köpelösti", Hagman korostaa.

Ennen draaman tekoon ryhtymistä tehdään draamasopimus, jonka mukaan kaikilla osanottajilla on tiedossa mitä ollaan tekemässä ja kuinka kauan tarinaa tehdään. Sopimuksen tekeminen luo turvallisuutta. Sopimukseen kuuluu myös, että kukin saa itse säädellä, miten paljon haluaa olla mukana tarinassa. Joku voi haluta olla draamassa esimerkiksi taustalla puuna tai kivenä. Kun tarinaa tehdään, sovitaan, ettei draaman maailmasta lähdetä kesken pois ja ettei toisen fyysistä koskemattomuutta saa loukata. Toisen työtä tulee kunnioittaa.

Kun työskennellään ryhmässä, kullakin ryhmän jäsenellä voi olla erilaisia osallistumisen tasoja, ja kukin saa ymmärtää draaman omalla tavallaan. Vaikeammin vammaisille henkilöille esimerkiksi valot, äänet ja liike voivat olla hyvin tärkeitä luotaessa tarinaa. Elämykset ja kokemukset voivat itsessään olla merkittäviä, kaikkea ei tarvitsekaan pystyä sanallistamaan.

Myös vaikeavammaiset ihmiset voivat mainiosti osallistua draamatyöskentelyyn omista lähtökohdistaan käsin. Se, minkä verran tarinasta jää mieleen tai millainen ymmärrys teemasta syntyy, jää monesti ohjaajalle arvoitukseksi. Olennaista on, että on voinut olla mukana rakentamassa yhteistä ja ainutlaatuista elämystä.

Tila luodaan tunnelmaan sopivaksi

Draama syntyy osaavista ohjaajista. Ohjaajan tulee innostaa, osata monipuolisia työtapoja ja käyttää eri menetelmiä luovasti. Jos ryhmää ei saa innostumaan yhdellä menetelmällä, on syytä vaihtaa toiseen. Myös ryhmän koko vaikuttaa menetelmän valintaan. Joskus on hyvä aloittaa työskentely esimerkiksi pienryhmissä improvisaatiolla.

"Herkkyyttä lukea ryhmän tunnelmaa tarvitaan myös koko ajan", Hagman toteaa.

Kun siirrytään tarinan maailmaan, muokataan ympäristöä. Tilaan voidaan hankkia visuaalisia elementtejä, kuten kuvia tai valoja ja varjoja. Usein käytetään ääntä ja rytmiä. Kysymys ei ole siis vain siitä, että näytellään erilaisia tilanteita, vaan käytetään asian tutkimiseen juuri sopivia välineitä.

Myös musiikkivalinnoilla on suuri merkitys, sillä niiden avulla voidaan hyvin rakentaa erilaisia tunnelmia ja tiloja. Erilaisia ääniä, kuten tuulen suhinaa ja lokkien kirkunaa, voidaan tuottaa myös itse ja luoda siten uusia äänimaisemia.

Tila on hyvä rajata selkeästi, jotta keskittyminen säilyy käsiteltävässä asiassa. Usein tyhjä tila on mitä parhain. Sitä voidaan yhdessä rakentaa tarinaan sopivaksi. Tila lämmittää kehon ja mielen sopivaksi tarinalle.

"Usein luullaan, että tarinan luomiseen tarvitaan mitä moninaisimpia lavasteita ja asusteita. Mielestäni yksinkertainen rekvisiitta riittää hyvin. Jo pelkkä hattu voi luoda mielikuvan taksikuskista. Kahvilan saa puolestaan syntymään helposti pelkistä tuoleista ja pöydistä", korostaa Hagman.

Tarinan maailmassa

Kun luodaan yhdessä tarinaa, aloitus on hyvin tärkeä. Ryhmäläiset osallistuvat paremmin, jos he kokevat olonsa turvalliseksi. Kunkin osanottajan on myös tultava näkyväksi.

"Käytän usein työskentelyn alussa erilaisia kontakti- ja keskittymisharjoituksia, jotta osallistujat lämpenevät työskentelyyn. Voidaan esimerkiksi silitellä kaverin selkää tai tehdä erilaisia peiliharjoituksia musiikin säestämänä. Sillä tavalla saadaan kosketus toiseen ihmiseen ja päästään tekemään tarinaa, pää virittyy tunnelmaan kehon kautta", Hagman kertoo.

Joskus draaman tekeminen ei kuitenkaan onnistu. Ryhmä ei esimerkiksi ole ymmärtänyt tehtävää tai joku ryhmäläisistä kokee asian hyvin kipeänä. Ohjaajan on kuitenkin pystyttävä pitämään tarina koko ajan fiktiivisenä.

"Joskus ajatellaan, että vain ulospäin suuntautuneista ihmisistä on draaman vetäjiksi, tai jos on lapsena harrastanut näyttelemistä. Minusta asia ei ole niin. Jos on kiinnostusta ja innostusta opiskella draamaa, kenestä tahansa voi kehkeytyä hyvä draamapedagogi. Itse en ole koskaan ollut loistava näyttelijä, enkä lapsena ollut kiinnostunut teatterista, mutta kun pääsin juoneen kiinni, hurahdin täysin", kertoo Hagman.

Draama koskettaa ihmisen olemassaoloa kokonaisuudessaan - ajattelua, kehoa, tunteita, aisteja ja yhteisöllisyyttä. Turhaan ei Aristoteles todennut, että "opimme teatterista, jotta opimme oppimaan itsestämme". Draama on mitä mainioin väline itseksi kasvamiseen.