Perhelähtöinen asiakastyö

Perhelähtöinen asiakastyö perustuu ekokulttuuriseen teoriaan. Teoria korostaa lapsen elämän kokonaisvaltaista huomioonottamista.

Asiakastyössä vammaisten lasten perheiden nähdään ensisijaisesti olevan tavallisia lapsiperheitä, joiden arjessa keskeistä on arkipäivän hallinta, selviäminen ja jaksaminen. Lapsi oppii uusia taitoja vuorovaikutuksessa perheensä, toisten lasten ja muiden aikuisten kanssa. Yleensä lapsi oppii taitoja niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa hän on tekemisissä.

Työntekijän tehtävänä on yhdessä perheen kanssa etsiä lapsen kasvua ja oppimista tukevia toimintoja. Jotta työntekijä voisi tukea perhettä arjessa, tulee hänen tuntea perheen arkielämää. Se tarkoittaa tutustumista perheen käsityksiin ja uskomuksiin, jotka säätelevät, mihin muutoksiin perhe on valmis ryhtymään lapsen kehityksen tukemiseksi. Työntekijän tehtävänä on tarjota tietonsa ja taitonsa perheen käytettäväksi.

Eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä palveluista ja verkostoista. He eivät välttämättä näe esimerkiksi kaikkia palveluja pelkästään positiivisina. Myös muiden läheisten ihmisten merkitys perheelle voidaan tulkita eri perheissä eri tavalla. Työntekijän keskeiseksi tehtäväksi jääkin selvittää kunkin perheen tapoihin ja arvoihin liittyviä piirteitä. Perheen tavat ja toiminnot voivat muuttua, mutta muutoksen on lähdettävä perheestä, ei työntekijöistä. Viime kädessä perhe itse ratkaisee, mihin muutoksiin se on valmis lapsen kehityksen tukemiseksi.

Perheessä on voimaa

Auttamistyössä on ollut tapana ajatella, että kaikkien vanhempien on tehtävä surutyötä, kun perheeseen on syntynyt vammainen lapsi. Vastaavan tyyppinen ajatus on ollut, että perheet oppivat ajan myötä hyväksymään vammaisen lapsen. Tämä on johtanut siihen, että perheissä syntyneiden hankalien tilanteiden on nähty syntyvän vanhempien syyllisyydestä, vihasta ja kaunantunteista. On syntynyt erilaisia kriisiteorioita, joilla on selitetty perheen tilannetta.

Ekokulttuurisessa teoriassa asiaa katsotaan toisesta suunnasta. Teoriassa ei luokitella eikä psykologisoida vanhempia vaan tuetaan lasta. Perhelähtöisyys tarkoittaa yhteistä vastuuta lapsesta. Se tarkoittaa työntekijöiden ja perheiden välistä kumppanuutta, jossa kumpikin on asiantuntijoita. Perheellä on asiantuntijuutta ja valtaa suhteessa omaan lapseensa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että erilaiset vanhemmat voivat haluta erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen muotoja. Jossain perheessä halutaan osallistua kaikkeen lasta koskevaan päätöksentekoon ja toisessa perheessä vain olennaiseen.

Vanhempien ja työntekijöiden asiantuntijuus on erilaista, joskin molemmat ovat yhtä arvokkaita. Vanhemmilla on tietoa lapsesta ja tämän lähiympäristöstä. Työntekijöillä on puolestaan erityisosaamista; he esimerkiksi tuntevat palvelut.

Jotta kumppanuus voisi toimia, on molempien osapuolten kunnioitettava toisiaan. Vanhemmilla on sellaista tietoa, jota ei voi saada kuin olemalla lapsen kanssa vuorokaudet ympäri. Työntekijä uskoo vanhempien kertomuksiin vähättelemättä niitä. Se luo vanhemmille uskoa omiin taitoihin, tietoihin ja muuttumisen mahdollisuuksiin. Se hävittää myös avuttomuuden tunnetta.

Yhteistyön malli

Kirjassaan Perhe asiantuntijana Paula Määttä esittelee yhteistyön mallin, jonka osatekijöitä ovat ennakoiva opastus, perhelähtöisyys, kokonaisvaltaisuus, ekologinen arvio ja palveluohjaus.

• Ennakoivassa opastuksessa perheelle kerrotaan mahdollisista jatkotutkimuksista jo siinä vaiheessa, kun on olemassa epäilys vammaisen lapsen syntymästä. Perheen kaikkiin kysymyksiin vastataan, eikä vanhempien kysymyksiä vähätellä.
• Perhelähtöisessä työskentelytavassa vanhemmat osallistuvat lapsen arviointiiin ja palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen itse määrittelemällään tavalla.
• Varhaislapsuuden palvelujen suunnittelumenetelmä SPECS (System to Plan Early Childhood) sekä Perhelähtöinen arviointi: Haastattelumenetelmä interventiona - HMI ovat soveltuvia menetelmiä perheiden haastatteluun.
• Kun arvoidaan lapsen tilanne, otetaan huomioon kokonaisarvio. Myös lapsen kasvuympäristö ja perhetilanne arvioidaan. Arviointiin osallistuvat vanhemmat moniammatillisen tiimin jäsenenä.
• Lapsen kehitystä arvioidaan hänen omassa ympäristössään vertaamalla eri osa-alueita tyypilliseen kehitykseen, esimerkiksi osaako lapsi pukea tai syödä itse ja leikkiikö lapsi muiden lasten kanssa. Ekologisessa arvioinnissa arvioidaan mm. vanhempien ja lasten välistä suhdetta sekä toimintaympäristön virikkeellisyyttä.
• Käytäntöjä:
  • Pikku-Portaat
  • Varsu-arviointi ja suunnitelmamenetelmät eri ikäisille

• Kokonaisvaltaisen arvioinnin pohjalta voidaan tehdä yksilöllinen palvelusuunnitelma, jota nimetty palveluohjaaja koordinoi.