Haku
Hakutulokset: yks (1215 artikkelia)
-
Mikä on meidän tapauksessamme riski että vauva on sairas?
Hyvä Kaksosten Äiti 36v
Päinvastoin kuin ihmiset yleensä uskovat, terveiden hedelmättömyyspulmista kärsimättömienkin ihmisten sukusoluissa on paljon poikkeavuuksia. Tätä heijastaa osaltaan esimerkiksi se, että ns. normaalipariskunta saa aikaan vuoden yrittämisellä raskauden vain noin 20-40%:n todennäköisyydellä.
-
Superdisko -reivit Joensuussa, 20.10.2018
Kehitysvammaisten reivit lokakuussa Joensuussa - Pohjois-Karjalassa vähän tanssimahdollisuuksia kehitysvammaisille
Nyt myös kehitysvammaiset pääsevät tanssimaan ihkaoikeissa reiveissä!
-
Kahden maan kansalaiset
Viikko sitten saimme katsoa koskettavaa dokumenttia Oliverista ja perheestä. MOT-ohjelman tekemä dokumentti käsitteli siis agusairautta, sen tutkimusta ja lääkehoitoa. Olen onnellinen, että tämä rohkea perhe antoi kasvonsa ja kipunsa yhteisen asian hyväksi. Näkökulma oli uusi ja suora. Mikä on meidän vastuu kansana näistä ”omista” sairauksista? Valtion rahoitus? Tähän saakka lääkehoitoa ovat saaneet eteenpäin amerikkalainen äiti Julia Taravella ja Saksassa asuva suomalainen professori Leena Tikkanen joukkoineen.
-
Vammaiset ihmiset syrjäytyvät työmarkkinoilta jo työnhakuvaiheessa
Vammaisten ihmiset syrjäytyvät avoimilta työmarkkinoilta jo työnhakuvaiheessa tapahtuvan syrjinnän vuoksi, mikä aiheuttaa paitsi eriarvoisuutta myös köyhyyttä. Tämä käy ilmi Vammaisfoorumin toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista Suomessa YK:n vammaisyleissopimuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana.
-
Naisille ei puhuta rumasti
Melkein kaksi vuotta on vierähtänyt siitä, kun viimeksi sosiaalityöntekijän kanssa päivitimme Uunon asiakassuunnitelmaa. Nyt olimme aloitteellisia ja kutsuimme sosiaalityöntekijän meille. Uuno täyttää helmikuussa 16 vuotta ja se muuttaa asioita. Monipuolisten tutkimusten jälkeen järjestellään joko eläke- tai kuntoutusraha-asioita kuntoon. Ne ovat ns. rutiiniasioita, vaikka toki vähän järkyttävätkin. Ensi vuonna elän kahden eläkeläisen kanssa, kun Markkukin jää eläkkeelle!
-
Kenen velvollisuus ja vastuu on huolehtia siitä, että kunnan myöntämät palvelut toteutuvat?
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi!
Hei,
Kunta on sosiaalihuollon järjestäjänä vastuussa siitä, että asiakas tosiasiassa saa hänelle sopivat ja kuuluvat palvelut (sosiaalihuoltolaki, SHL 14 §, vammaispalvelulaki, VPL 3 §, ks. myös Terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämä Vammaispalvelujen käsikirja, Palvelujen toteuttaminen ja seuranta).
-
Kotoa päivähoitoon
Päivähoitoon siirtyminen on tärkeimpiä muutosvaiheita pienen lapsen elämässä. Päivähoitoa voidaan tarvita tukemaan lapsen kehitystä tai vanhempien työssäkäynnin tai opiskelun takia. Mitä hyötyä kehitysvammaiselle lapselle on päivähoidosta?
-
Monta tapaa kuulla lasta
Monta tapaa kuulla lasta
Tällä sivulla annetaan vinkkejä siihen, kuinka palvelutilanteissa voidaan kuulla paljon tukea ja apua tarvitsevan lapsen mielipide.
-
Vammaisen lapsen odotus
Kun perhe odottaa vammaista tai sairasta lasta, voi vanhempien mielessä liikkua monia ajatuksia, muun muassa huoli lapsen vamman tai sairauden vakavuusasteesta. Joutuuko lapsi kärsimään vammastaan tai sairaudestaan? Miten lapsi pärjää elämässä?
-
Mielenterveyden häiriöt
Sikiöaikainen alkoholialtistus herkistää mielenterveyden haavoittumiselle, eritoten masennukselle. Näitä seurauksia tunnetaan kuitenkin vielä vajavaisesti.
Tutkimustieto osoittaa yhä vahvemmin, että sikiöaikaisella alkoholialtistuksella on oma erityinen vaikutuksensa lapsen myöhempään psyykkiseen hyvinvointiin, kasvuolosuhteista ja oppimiskokemuksista riippumatta. Nämä vaikutukset ulottuvat aikuisikään asti.
-
Sosiaalinen näkökulma
Vammaisuuden sosiaalinen näkökulma tai malli korostaa sitä, että jostain ihmisen ominaisuudesta tulee vammaisuutta yhteiskunnan asettamien esteiden ja asenteiden kautta.
-
Alkoholin käyttö raskauden aikana
Kun odottava äiti juo, sikiö juo.
Alkoholi on hermomyrkky, ja se voi vaurioittaa sikiötä raskauden jokaisessa vaiheessa. Sikiön keskushermostovaurio on todennäköisin alkoholin aiheuttama vaurio. Alkoholi aiheuttaa myös keskenmenoriskin suurenemisen, sikiön kasvun hidastumista ja jopa sikiön menehtymisen riskin koko raskauden ajan.
-
Työ
Vain pieni osa kehitysvammaisista henkilöistä tekee palkkatyötä
Arvion mukaan Suomessa elää yli 30 000 työikäistä henkilöä, joilla on kehitysvamma. Kuitenkin vain pieni osa heistä, noin 500-600 ihmistä, on tällä hetkellä palkkatyössä.
Monilla tuhansilla kehitysvammaisilla on koulutus ja vahva halu osallistua työelämään.
-
Tarinallinen kuntoutus
Kuntoutuksessa otettiin käyttöön 1990-luvulla tarinallinen lähestymistapa. Se perustuu näkemykseen ihmisten tavasta tulkita elämäänsä tarinalliseksi kokonaisuudeksi. Tarinassa ihminen tulkitsee menneisyyden niin, että se tulee ymmärrettäväksi, ja tulevaisuuden ennakoitavaksi. Ihminen luo kertomuksen, jonka kautta hän hahmottaa itseään ja elämäänsä.
Tarinallisuusuuden eli narratiivisuuden tarkoituksena on tuoda lääketieteellisen tiedon rinnalle ymmärrystä, mitä esimerkiksi vammaisuus perheelle merkitsee kokemuksena ja elämäntilanteen kannalta.
-
Saga tähtää korkealle
Sagan Hännisen kisanuttura on tiukka ja katse määrätietoinen. Kolmetoistavuotiaan voimistelijatyttösen tähtäin on suunnattu Special Olympicsiin, mutta ennen sitä on haettava kokemusta pienemmissä kisoissa.
Saga Hänninen on 13-vuotias innokas voimistelijatyttö, joka tietää mitä tahtoo. Hän aloittaa valmentajansa Mari Mieskosen johdolla lämmittelyn, johon kuuluu hyppynarulla hyppäämistä, nilkkojen treenausta ja venyttelyä. Kun lihakset on saatu lämpimäksi, harjoitus jatkuu välinetekniikkaa ja kilpailuohjelmaa läpi käymällä.
-
Irma ja Aulis: Parisuhdearkea tuen turvin
Irma ja Aulis Aartokallio tietävät, mikä on pitkän avioliiton salaisuus, sillä he ovat olleet naimisissa vuodesta 1980 lähtien.
"Yhteiselo sujuu, kun luonteet ovat samankaltaiset. Lisäksi pitää olla yhteisiä harrastuksia", Irma valottaa yhteiselämän kulmakiviä.
-
Polkeminen sujuu peräpyörällä
Mitä liikuntaa koko perhe voisi harrastaa yhdessä? Tämä kysymys oli usein äiti Sari Eskelin-Sirénin ja isä Sami Sirénin mielessä. Perheeseen kuuluvat pian parin vuoden ikäinen Olivia ja 7-vuotias Noel, joka tarvitsee erityistä tukea liikkumiseen.
Yksi vastaus löytyi pyöräilystä. Sopiva apuväline, Tony Cross -peräpyörä, saatiin kokeiltavaksi apuvälinevuokraamosta Helsingistä. Peräpyörä on tuntunut toimivalta vaihtoehdolta. Se kiinnitetään tavallisen polkupyörän taakse. Pyörässä on selkänoja, joka tukee takaa, lisäksi jalkoja ja vatsanseutua voi tukea vöiden avulla.
-
Kasvi multaan yhteiseksi iloksi
Markku Mäkinen kaataa hyvin tarkasti ja keskittyneesti multaa pieneen saviruukkuun. Sitten hän poimii pienen rönsyliljan taimen ja painaa sen varovasti multaan. Ohjaaja Pirjo Ketonen pitää liljan lehtiä pystyssä, että Markku saa kasvin juurille lisää multaa.
Puutarhakerho on toiminut jo vuosia Antinkartanon toimintakeskuksessa Ulvilassa. Kasvien istutus on yksi kerholaisten askareista näin keväisin. Pian lähdetään istuttamaan ulos kesäkurpitsaa, perunaa, porkkanaa ja persiljaa.
-
Kätilö näyttää esimerkkiä
Kätilö ja terveydenhoitaja Anja Tolonen työskentelee synnytyssalin kätilönä Helsingin Naistenklinikalla. Työssään hän yleensä hoitaa synnytyksiä itsenäisesti. Synnytyslääkäriä tarvitaan paikalle esimerkiksi silloin, kun synnytystapahtumassa ilmenee jotakin poikkeavaa.
-
Läpsäys
Olen viemässä poikaa kehitysvammaisten lasten tilapäishoitoon eräänä viikonloppuna. Hoitajan kanssa juttelemme käytännön asioista, kun tunnen sen.
Läpsäyksen takapuoleeni.
Käännyn hämmentyneenä katsomaan taakseni. Lähistöllä lueskee alle 10-vuotias tyttö keskittyneesti lehteään. Muita ei ole.
Olen tainnut kuvitella koko koko jutun. Jatkamme keskustelua pojan ulkohousujen tarpeellisuudesta.
.Ja uusi läpsäys!
Tällä kertaa olen nopeampi. Käännyn katsomaan ja huomaan lehteä lukevan tytön hihittelevän.