Apuvälineet ja seksuaalisuus
Seksuaalisuuden kokemista yksin tai kumppanin kanssa voidaan joskus helpottaa erilaisten apuvälineiden avulla. Niitä nimitetään myös seksivälineiksi tai seksin iloisuutta korostaen myös leluiksi. Kyse ei kuitenkaan ole leikkikaluihin verrattavista "leluista" vaan todellisista apuvälineistä, joita pidetään lääkinnällisiin apuvälineisiin kuuluvana. Lääkärin määrääminä ne kuuluvat myös vammaispalvelulain mukaan korvattaviksi.
Tosin suhtautuminen seksin apuvälineisiin on vielä hyvin vaihtelevaa; useimpien mielestä ne ovat osa normaalia, tervettä elämää, mutta jotkut saattavat pitää niitä merkkinä poikkeavuudesta. Kyse ei kuitenkaan ole millään tavoin poikkeavasta tai epänormaalista käyttäytymisestä vaan terveen seksuaalisuuden ilmentämisestä.
Apuvälineiden avulla voidaan helpottaa ja tehostaa itsetyydytystä. Esimerkiksi liikuntavammaisella ihmisellä itsetyydytykseen tarvittavat käden tai sormien liikkeet voivat olla rajoittuneita tai kokonaan estyneitä. Tällöin apuväline helpottaa sukupuolielinten ja kehon muiden herkkien osien koskettamista ja kiihottamista. Paristoilla toimivat, sähköiset apuvälineet voivat vielä tehostaa esimerkiksi siittimen tai emättimen ja häpykielen kiihottamista.
On myös apuvälineitä, joiden avulla voidaan tehostaa ja voimistaa sukupuolielinten luonnollista toimintaa ja lisätä siten mielihyvän kokemista tai esimerkiksi yhdynnän kestoa. Apuvälineet soveltuvat erinomaisesti kaikkien seksuaalisuudesta kiinnostuneiden ihmisten käyttöön.
Liuku- ja hyväilyvoiteilla vähennetään ihon ja limakalvojen välistä kitkaa ja parannetaan siten liukumista ja kosketusherkkyyttä. Liukuvoiteen avulla voidaan helpottaa siittimen viemistä sisään emättimeen ja yhdynnän aikaisia edestakaisia liikkeitä. Voiteen avulla sisäänvienti on mahdollista, vaikka erektio ei olisikaan täysin jäykkä tai emätin ei olisi kovin hyvin kostunut.
Voiteet soveltuvat erinomaisesti myös itsetyydytykseen ja kumppanin hyväilyyn niin naisille kuin miehillekin. Voiteella voidaan liukastaa siittimen kärkiosa (terska) ja siittimen varren koko iho sekä naisilla häpyhuulien ja häpykielen alue. Voidetta voi levittää myös sormiin ja kämmeniin, mikä helpottaa ja herkistää kosketusta.
Monenlaisia apuvälineitä
Markkinoilla on monenlaisia tekopeniksiä ja hieromasauvoja, joita voi käyttää emättimen, häpyhuulien, häpykielen, peräaukon ja miksei siittimenkin kiihottamiseen. Yksinkertaisimmat sauvat (tekopenikset ja dildot) toimivat tavallaan siitintä tai sormea ja niiden liikkeitä jäljittelevinä apuvälineinä. Usein sauvoissa on sisällä myös paristoilla toimiva moottori, joka tuottaa sauvaan värähtelyä (vibraattori). Tämän värähtelyn avulla voimistetaan eroottisesti herkkien kohtien kuten häpyhuulien ja häpykielen kiihotusta.
Sauvoja ja värähtelijöitä on eri kokoisia ja muotoisia sekä erilaisista materiaaleista valmistettuja. Osa niistä ei muistutakaan varsinaisesti sauvaa, vaan ne on muotoiltu sukupuolielinten rakenteita mukaileviksi.
Uusimpina apuvälineinä ovat hyytelömäisestä materiaalista (jelly) valmistetut sauvat, pallot ja värähtelijät. Naisille on tarjolla myös emättimen sisään laitettavia emätin- eli geishapalloja, jotka voivat olla myös moottoroituja ja värähdellä. Miehille tarkoitettuja apuvälineitä ovat erektiotuet, siittimen tukirenkaat, alipainepumput, keinovaginat (keinoemättimet) ja nuket. Tukirengas asetetaan ulkoisesti puristamaan siittimen tyveä, jolloin se tilapäisesti tehostaa siittimen jäykistymistä. Erektiotuki asetetaan siittimen ympärille (päälle), jolloin se tukee siittimen varsiosaa yhdynnän aikana. Alipainepumpun avulla voidaan helpottaa erektion muodostumista ja laittamalla lisäksi siittimen tyveen tukirengas tehostetaan myös erektion pysymistä ja kestoa.
Alipainepumppuja kutsutaan usein mainoksissa peniksen kehittäjiksi ja niiden väitetään suurentavan siitintä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Keinovaginat (silikonia) ja nuket ovat välineitä, jotka jäljittelevät naisen sukupuolielimistöä, ja erektiossa oleva siitin on mahdollista työntää niiden emätinaukkoon ja olla niiden kanssa ikään kuin yhdynnässä. Tällöin tulee käyttää liukuvoidetta, ettei siittimen iho hankautuisi.
On myös naisnukkeja, joilla on peräaukko ja miesnukkeja, joilla on siitin ja peräaukko. Apuvälineiden valinnassa ja käytössä saa neuvoja seksuaalineuvojalta tai -terapeutilta sekä hyvin varustetuista alan liikkeistä. Apuvälineiksi voidaan jossakin määrin laskea myös eroottisia kuvia ja kertomuksia sisältävät lehdet, videot ja tietokoneiden CD-ROM- ja DVD-levyt.
Teksti: Kliininen seksologi Jukka Virtanen
Viimeksi päivitetty 14.02.2023