Judo

Judo kehittää ihmistä monipuolisesti. Fyysisen kunnon lisäksi itseluottamus kasvaa. Sosiaalisia taitoja testataan tatamilla toisten kanssa. Kaiken perustana on kunnioittaminen.

"Tällä kädellä napataan kauluksesta kiinni. Tämä on kahvakäsi! Vapaalla kädellä kaverin hihasta kiinni. Ja nyt lähdetään kulkemaan rytmissä!" ohjaaja Marita Kokkosen napakka ääni kantautuu Tikkurilan judokoitten harjoittelusalista.

Tatamilla käy armoton töminä. Ilmeet ovat totisia, koska judoa harrastetaan tosissaan. Tämä ei ole mitään leikkiä. Tavoitteena on kehittyä monipuolisesti ihmisenä. Silloin pannaan peliin kaikki fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset taidot.

Tämän erityisjudoryhmän onkin parasta kuunnella tarkasti ohjeita, sillä Maritan vyötäisille on kietaistu 3. danin mustavyö. Näitä naisia Suomessa on vain kuusi. Mutta ei hätää. Marita laskee myös leikkiä, nauraa yhdessä judokoitten kanssa ja kehuu heti, kun siihen on aihetta.

Antti Turunen ja Pekka Valle etenevät reippaasti tatamilla. Antilla on oranssi vyö ja Pekalla keltainen. Antti on siis vyöluokituksen mukaan hieman etevämpi kuin Pekka, mutta eipä sitä eroa tässä menossa juuri huomaa.

Toinen ohjaaja, Tita Myöhänen tulee vierelle ja tukistaa leikkisästi Maritaa toisesta saparosta. Judossa saa ja pitää koskettaa toista. Sekin on taito, joka lisää kontaktin ottamisen kykyä. Joillakin erityisjudoa harrastavilla ihmisillä voi olla yliherkkä tuntoaisti. Toisen kosketus tai koskettaminen on vaikeaa. Harrastus auttaa ongelmassa.

"Minulla oli Kuopiossa ryhmässä tällainen henkilö. Häntä ei kukaan saanut koskettaa. Judossa tilanne muuttui ja hän antoi koskettaa itseään. Nyt tämä judoka pärjää loistavasti. Se oli valtava edistysaskel hänen elämässään", Tita kertoo.

Maritalla on myös paljon hyviä esimerkkejä erityisjudon puolelta. "Judolla on valtava merkitys itsetunnolle. Meidänkin jengi oppii juttuja. Se on aivan huikeaa! Judo kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti. Fyysinen kunto kasvaa. Harjoitukset kestävät puolitoista tuntia. Psyyke kehittyy. Välillä häviät ja välillä voitat. Pitää osata käyttäytyä. Keskittymiskyky kasvaa."

Erityisjudo on kasvattanut suosiotaan koko ajan. Harrastajia on paljon. Suomessa järjestetään vuosittain kaksi isoa tapahtumaa erityisjudon harrastajille. Ulkomailla käydään pari, kolme kertaa vuodessa.

Erityisjudoa eri puolella Suomea

Suomessa erityisryhmien judotoiminta alkoi 1980-luvun lopulla. Nykyisin erityisjudoa harrastetaan Suomen Judoliiton jäsenseuroissa. Erityisjudoryhmiä toimii useilla paikkakunnilla: Kuopiossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Porissa, Kajaanissa, Tampereella, Raisiossa, Vaasassa, Nurmijärvellä, Lahdessa, Loviisassa, Oulussa, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella, Lempäälässä ja Rovaniemellä.

Lisätietoa