Työtä eri pelimerkeillä

Väärä julkisuus ja vanhat asenteet kehitysvammaisten palkkatyön jarruna

Työ on ihmisen perusoikeus, samoin kuin siitä maksettava palkka. Myös kehitysvammaiset ihmiset työskentelevät lukemattomissa eri työpaikoissa, mutta heistä vain harvoille maksetaan palkkaa. ”

"Kehitysvammaiselle ihmiselle työn merkitys on aivan se sama kuin kaikille muillekin ja vielä vähän enemmänkin - - Poikkeuksellisen usein kehitysvammaiset ovat erittäin tunnollisia, ahkeria ja motivoituneita työhönsä. Tällä hetkellä voisin luonnehtia kaikkia avotyöllistettyjä erittäin motivoituneiksi. Minun ei todellakaan tarvitse murehtia, ovatko he mahdollisesti menneet aamulla töihinsä, koska olen aivan satavarma, etteivät he turhaan pidä vapaita”", kertoo kehitysvammaisten avotyötoiminnasta vastaava ohjaaja Iltalohjalehden haastattelussa.

Pirkka-lehti puolestaan kirjoittaa kahdesta kehitysvammaisesta henkilöstä, jotka työskentelevät K-supermarket Hansassa Ulvilassa: "”Simo Tuusa, 36, on työskennellyt Hansassa kuusi vuotta. Hän ja kaupassa kolme vuotta työskennellyt Marja- Riitta Lehtinen, 52, hoitavat K-supermarketin tärkeitä arjen tehtäviä. – – Molemmat ovat sopeutuneet työhönsä ja porukkaan. Heidän poissaolonsa kyllä huomasi kesälomien aikana."”

Edellä mainitut esimerkit ovat tyypillisiä lehtikirjoituksia kehitysvammaisten ihmisten työelämästä. Näissä artikkeleissa tuodaan säännöllisesti esiin, kuinka työ on kehitysvammaisille ihmisille yhtä tärkeää kuin kenelle hyvänsä. Lisäksi jutuissa korostetaan, kuinka ahkeria ja erittäin hyvin työhönsä motivoituneita työntekijöitä kehitysvammaiset henkilöt ovat.

Usein samassa yhteydessä kerrotaan seikkaperäisesti kehitysvammahuollossa erittäin yleisesti käytössä olevasta avotyötoimintajärjestelmästä, joka takaa työnantajalle käytännössä ilmaisen työntekijän. Sen sijaan jutut tuetusti oikeaan palkkatyöhön työllistyneistä kehitysvammaisista henkilöistä ovat harvinaista herkkua.

Kiire ja halpuus ajavat avotyöratkaisuihin

Tällä hetkellä kehitysvammaisia työskentelee palkattomassa työtoiminnassa erilaisissa työ- ja toimintakeskuksissa noin 7 700 henkilöä, eri työpaikoilla tehtävässä avotyötoiminnassa noin 2 300 henkilöä, mutta tuetussa palkkatyössä heitä on ainoastaan 200–-300. Työministeriön tuoreen selvityksen mukaan kuitenkin noin puolet työ- tai avotyötoiminnassa olevista kehitysvammaisista henkilöistä haluaisi oikeaan palkkatyöhön. Tästä huolimatta alan ammattilaiset puhuvat julkisuudessa avotyötoiminnan puolesta ja vaikenevat mahdollisuudesta tuettuun palkkatyöhön.

Miksi näin? ”

"Vanhat asenteet istuvat todella tiukassa alan ihmisten mielissä. Ehkä tieto tuetusta työllistymisestä on tavoittanut monet alan työntekijät, mutta sitä ei ole vielä sisäistetty. Olemme tuetusta työstä puhuessamme törmänneet varmaan jo kymmenen vuoden ajan lauseisiin: hieno homma, mutta ei meidän väestä ole siihen”", sanoo suunnittelija Kari Vuorenpää Kehitysvammaisten Tukiliitosta.

Taustalla on aikansa elänyt ajatus, jonka mukaan kehitysvamma-alan työntekijät tietävät paremmin kuin kehitysvammaiset itse, mikä on heille hyväksi. Myös kiire ajaa kehitysvammaisten ohjaajat toimimaan samoin kuin aina ennenkin on toimittu. Aikaa uusien toimintamallien suunnitteluun ei yksinkertaisesti riitä. ”

"Monilla ohjaajilla saattaa olla jopa useita kymmeniä asiakkaita avotyötoimintasuhteissa, ja he ovat niin kiireisiä, että aikaa oikeiden työpaikkojen etsimiseen ei ole. On paljon helpompaa tarjota työnantajalle ilmaista työvoimaa, kuin ryhtyä palkkaneuvotteluihin"”, toteaa suunnittelija Minna Pääkkö-Topi, joka työskentelee yhdessä Kari Vuorenpään kanssa kaksivuotisessa Työtä tekijöille -projektissa. ”

"Lisäksi työsuhdeneuvotteluissa alan ammattilainen joutuisi oman mukavuusalueensa ulkopuolelle verrattuna perinteiseen avotyönohjaukseen"”, jatkaa projektissa mukana oleva erikoissuunnittelija Marika Ahlstén Kehitysvammaliitosta. Tässä yhteydessä avotyötoiminnan halpuus on asia, josta ei ole juuri ääneen puhuttu. Tuskinpa kukaan on laskenut, mikä on avotyötoiminnan hinta verrattuna kehitysvammaisen henkilön työskentelyyn toimintakeskuksessa. ”

"Olkoonkin, että kunnilla on avotyönohjaajia, joiden tehtävänä on auttaa ja tukea avotyötoiminnassa olevia kehitysvammaisia, mutta jos kullakin heistä on kymmeniä asiakkaita, on tämä työ varsin kustannustehokasta verrattuna siihen, että nämä henkilöt työskentelisivät toimintakeskuksissa”", huomauttaa Ahlstén.

Kukan ei vaadi uudistuksia

Tuetun työllistymisen tehokkaimpana esteenä on, ettei kukaan asianosaisista halua tai osaa vaatia muutosta vallitsevaan tilanteeseen. Alan työntekijät pitäytyvät mieluummin vanhoissa ja turvallisissa rutiineissaan, kuin ryhtyvät omaksumaan uusia ja kenties huonoina pitämiään toimintamalleja. Myöskään kehitysvammaiset itse tai heidän omaisensa eivät osaa vaatia siirtymistä avotyötoiminnasta palkkatyöhön, koska heillä ei ole asiasta tietoa eikä kokemusta. Kaikkein vähiten muutosta vaativat työnantajat, joille avotyöntekijä on usein kuin taivaan lahja; käytännössä ilmainen työntekijä, joka on vieläpä erittäin ahkera ja työhönsä hyvin motivoitunut. Kehitysvammaisia työntekijöitä saatetaan jopa käyttää härskisti hyväksi.

Räikeimpänä esimerkkinä hyväksikäytöstä Ahlstén kertoo kehitysvammaisesta nuoresta naisesta, joka työskentelee avotyösuhteessa hoitoapulaisena erään pienen kunnan palveluksessa. ”

"Hänelle maksetaan työosuusrahaa kuusi euroa päivässä. Päivittäiset ruokailukustannukset ovat 5,25 €, joten hänelle jää käteen 75 senttiä päivässä. Kaiken lisäksi tämä henkilö saatetaan määrätä töihin myös viikonlopuiksi ja pyhiksi ilman erillistä korvausta. Esimerkiksi tämän vuoden pääsiäisenä hän oli ollut paikkaamassa henkilökunnan lomia ja pyhävapaita. Toisessa tapauksessa kehitysvammainen henkilö oli ollut avotyötoiminnassa ja kun hän lopetti, hänen tilalleen palkattiin samoihin tehtäviin vammaton työntekijä normaalilla palkalla”", kertoo Ahlstén.

Kuitenkin myös toisenlaiset äänenpainot ovat lisääntyneet. Nuoret isät ja äidit eivät enää välttämättä tyydy valmiiksi pureskeltuihin vaihtoehtoihin, vaan osaavat vaatia kehitysvammaisille lapsilleen samaa kun muillekin nuorille on tarjolla. ”

"Nämä vanhemmat pitävät itsestään selvänä, että heidän lapsensa eivät saa lisäpisteitä siitä, että ovat kehitysvammaisia, vaan heidän odotetaan menevän ammattikouluun aivan samoin kuin muutkin nuoret, muuttavan kotoa samanikäisinä kuin muutkin ja menevän koulun jälkeen oikeaan palkkatyöhön"”, Vuorenpää toteaa.

Hämäävää terminologiaa

Raja työtoiminnan, avotyötoiminnan ja tuetun palkkatyön välillä on monesti epäselvä jopa alan ammattilaisille. Avotyötoiminnasta tai työtoiminnasta puhuttaessa käytetään sujuvasti työelämästä tuttuja käsitteitä ja luodaan näin harhakuvaa muka oikeasta palkkatyöstä. ”

"Puhutaan työn tekemisestä, työvuorolistoista ja ammattilaisuudesta jolloin kehitysvammaiset avotyöntekijät kuvittelevat olevansa samanarvoisia työntekijöitä kuin kaikki muutkin, vaikka työskentelevätkin itse asiassa aivan eri pelimerkeillä kuin vammattomat kollegansa"”, puuskahtaa Vuorenpää. ”

"Kunnalliset päättäjätkään eivät välttämättä tiedä, että avotyöntekijälle maksetaan vain muutama euro päivässä. Ehkä sosiaalilautakuntien jäsenillä pitäisi sentään olla jokin haju siitä, miten kehitysvammaisten työtoiminta käytännössä tarkoittaa”", huomauttaa Ahlstén. ”

"Kuntien organisaatiossa kehitysvammaiset ovat kuitenkin varsin pieni osa sitä kokonaisuutta, joiden kanssa kuntien virkamiehet ja päättäjät joutuvat tekemisiin, joten ei ihme, etteivät he välttämättä tiedä, mistä avotyötoiminnassa on kyse. Sen vuoksi koulutus on erittäin tärkeää"”, Pääkkö-Topi muistuttaa.

Käsitteiden sekavuutta lisää myös tapa nimetä eri asiat toisiaan muistuttavilla nimityksillä. Kun tuettu työllistyminen alkoi yleistyä Suomessa, ryhdyttiin avotyötoimintaa kutsumaan tuetuksi työtoiminnaksi, jotta ilmaisu olisi lähempänä tuettua työllistymistä. Tämän vuoksi aina kun puhutaan sujuvasti tuetusta työllistymisestä, on syytä tarkistaa, mitä puhuja kyseisellä termillä tarkoittaa. Helpommin työsuhteen laadun saa selville työsopimuksen allekirjoittajista. Oikeassa työsuhteessa työsopimuksen osapuolina ovat aina työnantaja ja työntekijä, eikä esimerkiksi avotyön ohjaaja.

Ahlstén ehdottaakin, että avotyötermi sinällään pitäisi unohtaa ja ryhtyä puhumaan harjoitteluajasta, jonka jälkeen työtehtävä muutettaisiin oikeaksi palkalliseksi työsuhteeksi samoin kuin kenellä hyvänsä henkilöllä, joka on osoittanut kyvykkyytensä työelämässä.

Lainsäädäntö antaa kaikki mahdollisuudet toimia oikein

Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Aini Kimpimäki, jonka vastuulla sosiaali- ja terveysministeriössä ovat muun muassa kehitysvammaisten työllisyyteen liittyvät asiat, näkee nykyisen kehitysvammalain kaksiteräisenä miekkana. Kehitysvammalaki on suuri oikeuksia antava laki, mutta toisaalta se on myös synnyttänyt käytäntöjä, joista on vaikea päästä eroon. Kerran tehty kehitysvammaisdiagnoosi sysää toimintakykyisen ihmisen uralle, jossa ei ole juuri ollut vaihtoehtoja. Käytännössä tämä tarkoittaa työskentelyä työkeskuksissa tai avotyötoiminnassa. ”

"Avotyötoiminta on käsittääkseni lähtenyt liikkeelle siten, että on haluttu tarjota toimintakyvyltään hyville kehitysvammaisille henkilöille enemmän kuin työkeskus pystyy tarjoamaan. Kyseisiä henkilöitä on sijoitettu avotyötoimintaan, jotta heidän edellytyksensä ja osaamisensa tulisivat paremmin huomioiduksi. Tämä on tehty hyvässä uskossa ja tarkoituksessa. Kuitenkin yhteiskunta ympärillämme on muuttunut, ja on tullut muita tapoja kohdata ja ratkaista vammaisten ihmisten työllistymisen haasteita"”, toteaa Kimpimäki.

Tuettu työllistyminen ja työhön valmennus ovat tuoneet vertailukohdan vanhaan kehitysvammaisten ihmisten työuraan, joka on perinteisesti johtanut avotyötoimintaan, vaikka se olisi voinut yhtä hyvin johtaa myös palkkatyösuhteeseen. ”

"Tuettu työllistyminen on kuitenkin jäänyt lapsipuolen asemaan ja kuljemme edelleen vanhaa raidetta myöten. Ihmiset, jotka on kerran ohjattu avotyötoimintaan, ovat jääneet sille tielleen, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut muitakin. Tässä pitäisi tapahtua herääminen.”"

Ohjaajilla suuri vastuu

Kehitysvammaiset henkilöt eivät itse osaa pitää puoliaan työmarkkinoilla. Vastuu työsuhteen laadusta on siksi työkeskusten ohjaajilla. Kun vaihtoehtoina ovat työllistyminen oikeaan työpaikkaan tai perinteisen mallin mukainen avotyötoiminta, on paljon helpompi valita perinteinen malli, jolloin vältetään oikeaan työsuhteeseen liittyvien riskien syntyminen. Työkeskukseen työsuhteessa olevan henkilön ottaminen työhön on yrittäjälle täysin riskitön vaihtoehto. Kuitenkin työnantajan, joka kehitysvammaisen kohdalla on monesti kunta, pitäisi kantaa eettinen vastuu siitä, että kehitysvammainen saisi samat palkka- ja lomaedut, kuin muutkin samassa työpaikassa työskentelevät henkilöt.

Nykyinen lainsäädäntö antaa työnantajalle kaikki mahdollisuudet toimia oikein, mutta kunnilla ei ole rahaa eikä haluja maksaa palkkoja niille, jotka nyt tekevät ilmaista työtä.

"”Toisaalta, jos meillä ei olisi tarjolla edes työtoimintaa, kehitysvammaisten henkilöiden työllistyminen oikeisiin työpaikkoihin olisi entistäkin vaikeampaa. Kuitenkaan myöskään avotyötoiminta ei voi jatkua vuosikausia. Sille pitäisi asettaa jokin ajallinen yläraja"”, huomauttaa Kimpimäki.

Työvoimatoimistot eivät palvele

Työvoimatoimistot eivät palvele työkyvyttömyyseläkkeellä olevia kehitysvammaisia henkilöitä. Työnsaannin kannalta olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää, että heidät saataisiin työvoimatoimiston palvelujen piiriin ja sitä kautta työnhakijoiksi. Näin heille voitaisiin osoittaa työpaikka ja sitä kautta työnantajakin voisi saada palkkatukea.

Aikaisemmin palkkatukea on myönnetty paljon julkisille tahoille, mutta nyt sitä ollaan siirtämässä yksityisille työnantajille. Tämän vuoksi kuntien mahdollisuudet saada tätä tukea vähenevät, jolloin voi syntyä tarve käyttää entistä enemmän avotyövoimaa. ”

"On paradoksaalista, että meillä on paljon erilaisia tukimuotoja, mutta kehitysvammaisten kohdalla ne eivät johda avoimille työmarkkinoille. Ihmiset pyörivät kehää. Kehitysvammaisia suojellaan liikaa ja samalla heidän työllistymismahdollisuuksiaan kavennetaan”", Kimpimäki pohtii.

Toiminnan ansiotarkoitus ratkaisevaa

Oikeustieteen lisensiaatti Jaana Paanetoja, joka tekee väitöskirjaa aiheenaan vajaakuntoisen ja vammaisen työn tekeminen, toteaa että työtoiminnan oikeudellinen luonne on arvioitava tarkastelemalla työsopimuslaissa säädettyjen työsuhteen tunnusmerkkien täyttymistä, mikäli työtoiminnan oikeudellista luonnetta ei ole kirjattu lakiin. ”

"Työsuhteesta on kysymys, jos työtä tehdään toiselle sopimuksen perusteella, vastiketta vastaan ja henkilökohtaisesti. Lisäksi edellytetään, että työssä täyttyy johdon ja valvonnan tunnusmerkit. Ratkaisua ei aina voi tehdä pelkästään yksittäisten tunnusmerkistötekijöiden tarkastelulla, vaan joudutaan turvautumaan kokonaisarvosteluun ja se tehdään aina yksittäistapauksittain. Ei-työsuhteisen toiminnan ja työsuhteen keskeinen rajanvetotekijä on toiminnan ansiotarkoitus. Jos työtä tehdään muussa kuin ansiotarkoituksessa, kyse ei yleensä ole työsuhteesta, eritoten jos työsuhteen säädetyt tunnusmerkit eivät täyty. Asia ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen ja yksioikoinen”", Paanetoja tiivistää.

Myös vuodesta toiseen jatkuvan avotyön luonne olisi Paanetojan mielestä syytä selvittää kaikkien palkkatyön tunnusmerkistöjen osalta.

"”Asiassa on aina ensin selvitettävä, onko työ tosiaan ei-työsuhteista vai voitaisiinko sitä pitää joissain tapauksissa työsuhteen tunnusmerkit täyttävänä. Jos työsuhteen tunnusmerkit eivät täyty, ei toiminnan pitkäaikaisuutta voida pitää ongelmana. Jos vastiketta ei makseta, jää yksi työsuhteen tunnusmerkki täyttymättä eikä kysymys voi olla työsuhteesta. Jos työstä sitä vastoin maksetaan sen tekijälle jotakin vastiketta, voi kysymys olla työsuhteesta, vaikka vastike ei olisi suuri.”"

Teksti: Toimittaja Eeva Grönstrand. Julkaistu alun perin Ketju-lehden numerossa 6/2008.