Haku
Hakutulokset: yks (1215 artikkelia)
-
ADHD
ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) tunnetaan suomen kielellä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriönä. Kyseessä on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, johon on todettu liittyvän keskushermoston rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia.
-
Terapioiden korvaaminen
Erilaisia terapioita kutsutaan lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Lääkinnällistä kuntoutusta on mahdollisuus saada Kelan, terveyskeskuksen ja kunnan korvaamana.
Vaikeavammaisille
Kela korvaa lääkinnällisenä kuntoutuksena seuraavia palveluja:
-
Muita kuntoutusmenetelmiä
Vakiintuneiden terapioiden lisäksi on olemassa lukuisa määrä muita kuntoutus- ja opetusmenetelmiä, joita käytetään kehitysvammaisten kuntoutuksessa ja opetuksessa. Joidenkin menetelmien tuloksellisuudesta on ristiriitaista tietoa, minkä vuoksi esimerkiksi Kela ei hyväksy niitä korvattavien terapioiden joukkoon. Tässä esitellään tunnetuimpia ja Suomessa käytössä olevia menetelmiä.
-
Muutosten tekeminen: Polku-työväline
Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu on paitsi tiedonkeruuta, myös sitoutumista tarvittavien muutosten tekemiseen ja ratkaisujen etsimiseen.
Polku-työväline tarjoaa apua tilanteeseen, jossa haetaan muutosta johonkin tilanteeseen. Polku-väline auttaa erityisesti tilanteissa, joissa lopulliseen päämäärään pääseminen edellyttää etenemistä pienin askelin.
-
Kokemuksia positiivisesta riskiarvioinnista
Positiivista riskiarvioinnin mallia kehitettiin ja kokeiltiin Kehitysvammaliiton RATTI-hankkeessa (Ratkaisuja haastaviin tilanteisiin kehitysvammaisten yksilöllisessä asumisessa) vuosina 2009-2011. Mallin pilotoinnista vastasivat hankkeen yhteistyökumppanit eri puolilta Suomea.
"Asiakkaalle on tärkeää, että hän saa ja voi tehdä elämässään samoja asioita kuin muutkin."
-
Omaishoitaja
Omaishoitajien virkistysretki. Silmään pientä ilmoitusta ohimennen. Mielessäni laukeaa samanlainen ihailun-syyllisyyden-epämääräisen huonon omantunnon huokaus ja puoliääninen mutina (”…heitä täytyisi arvostaa enemmän”) kuin sanan ”sotaveteraani” kohdalla.
Tämä kaikki tapahtuu sekunnissa, mutta ainakin kymmenen minuuttia kuluu oivallukseen: Minä itse olen omaishoitaja! Ilmoitus koskee minua.
-
Sielunhoitaja ja broidi
Hän katsoo vierellä Puuha-Petet, Hirveät Henrit ja Talentit. Hän ei valita, vaikka aamuun kajahtaa kymmenennen kerran kappale Rakkaus on lumivalkoinen. Hän on kaverina jalkapallomatsissa, pulkkamäessä ja lomamatkalla.Häntä saa halata. Aina.Hän puhdistaa poskilta kyyneleet ja kuivaa saunan jälkeen varpaat. -
Autismi & Asperger
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi, jossa pohdit voiko Aspergerin oireyhtymän omaavalla ihmisellä olla jotain muuta kehitysvammaisuutta.
Autismin kirjon oireyhtymiä ei yleensä luokitella kehitysvammaksi, vaan useimmiten puhutaan kehityshäiriöistä. Sekä autismi että Aspergerin oireyhtymä ovat autismin kirjoon kuuluvia neurobiologisia keskushermoston kehityshäiriöitä, jotka aiheuttavat vaihtelevia toiminnan esteitä.
-
Nuori äiti ja riskiluku 1:50
Parhaan mahdollisen luotettavuuden seulonta antaa, kun verikokeet ja ultraäänitutkimus tehdään juuri noin, eri aikoihin. Mitähän nuo veriarvot olivat? Viittasivatko suurentuneeseen riskiin vai olivatko hyvinkin normaalit? Tuo tieto voisi auttaa päätöksen teossa. Riskiluvun 1.50 perusteella voisi kuvitella, että ovat riskiä suurentavia? Sinänsä 3 mm on valittu yksinäänkin "poikkeavan" nt:n rajaksi. Valinta perustuu tilastoihin, joiden mukaan kromosomi- ja rakennepoikkeavuuden riski on tuolloin suurentunut siten, että jatkotutkimukset ovat perusteltuja (jos perhe haluaa).
-
Kohonnut MSAFP keskiraskauden seerumiseulassa
FP on pääasiassa istukan tuottama proteiini, jota aina "tihkuu" myös äidin verenkiertoon. Tämä "tihkuminen" on vaihtelevaa ja yksilöllistä ja on tuon tasoiselle afp:lle tavallisin selitys. Yleensä kohonnut (raja-arvo 2,5 MoM) afp tarkastetaan lapsivedestä, josta koholla oleva arvo vasta tarkoittaa koholla olevaa. Korkea afp voi liittyä erilaisiin sikiön elimistön sulkeutumishäiriöihin; kuten spina bifida, vatsan puolen sulkeutumishäiriöt. Nämä pääsääntöisesti ovat ultraäänitutkimuksessa löydettäviä.
-
Seksuaalisuus ym. ongelma
Hyvä kysyjä,
Ongelma on todella vaikea. Keskustelin kokeneen kehitysvammalääkäri-ystäväni kanssa. Me kumpikin olemme joutuneet keksimään tuollaiselle "räpläämiselle" korvaavia toimintoja. Onhan mahdollista että pojaltanne puuttuu tekemistä, sanoi ystäväni. Muistin tytön, jonka kakan leipominen saatiin korvattua muovailuvahalla. Voihan joku palikkahomma tai värikynäriipustelu, paperin repiminen tai helmien pujottelu yms. viehättää.
-
Mietiskelevät vanhemmat (lapsen kehityksestä)
Hyvät mietiskelevät vanhemat,
Kertomuksenne laajuudesta huolimatta on vaikea vastata kysymyksiinne, sillä minulla olisi myös kysyttävää ja lapsen näkeminen ensiarvoisen tärkeää. Mistähän tuo Angelmanin oireyhtymä-ajatus on tullut? Siinä naureskelu on tärkein oire ja vaikeampi kehitysvammaisuus kuin tyttärellänne. Hänellähän on kehityksessä paljon kovin positiivisia piirteitä, neurologin seuranta ja jumpparikin juuri kuten toivoa sopii.
Pään ympäryksen mittaus ei aina ole kovin helppoa ja arvot voivat heitellä. Onko vanhempien hatun koko "normaali"?
-
Lievästi autistisen ei toivottu käyttäytyminen
Erikoiselle tai häiritsevälle käyttäytymiselle ei ole helppo löytää selitystä. Käyttäytymistä aiheuttavat tekijät ja ulkoiset käyttäytymispiirteet eivät ole missään säännönmukaisessa suhteessa toisiinsa. Sama käyttäytymispiirre (esim. käsien ns. viputtaminen) voi eri ihmisillä johtua täysin erilaisista syistä, ja toisaalta sama syy voi eri ihmisillä aiheuttaa aivan erilaisia käytösreaktioita. Jotta tämä menisi oikein vaikeaksi, pitää vielä muistaa, että yksi ja sama käyttäytymispiirre voi samalle ihmisellekin palvella monia tarkoituksia.
-
Munuaisaltaiden laajentuminen ja seuraukset
Munuaisaltaiden laajentuma on yksi yleisimmistä rakennepoikkeavuuksista. Se voi olla tois- tai molemminpuoleinen. Rakenneultran yhteydessä molemminpuoleisena (yleensä raja >4-5mm) se kuuluu nk. pieniin uä-merkkeihin. Niitä tulee olla 2 erilaista, jotta indikaatio lisäselvittelyille (lähinnä kromosomitutkimukselle) olisi. Yli 10 mm:n laajentuma liittyy yleisemmin virtsateiden rakennepoikkeavuuteen.
-
Laaja-alainen kehitysviivästymä
Hyvä kysyjä,
Ihmisen kehittyminen kahdesta solusta on monimutkaisuudessaan uskomaton prosessi. Niinpä on todewllinen ihme, että 100:sta alkiosta kehittyy 95 täysin normaalia lasta. Aivojen kehityksen kannalta 3-5 kk aikana niiden sisäosista erikoistuu ja vaeltaa pinnalle tietyt solut rakentaen poimuisen kuoren, joka lähinnä säätelee liikuntaa. Aivojen kehitys on ensisijainen kallon luusaumojen normaalille
"käyttäytymiselle". -
Vaikea synnytys ja siitä johtuva kehitysvammaisuus
Valitettaavasti arviointi on lähes mahdotonta näin "kirjeitse". Sikiön vammautuminen synnytyksessä on erittäin harvinaista. Useimmiten kysessää on jo valmiiksi ongelmallinen raskaus, esim. hyvin ennenaikainen lapsi, erittäin suuri lapsi, kasvuhäiriöinen lapsi tai vastaava.
-
Riski uudessa raskaudessa?
Hyvä kysyjä,
Ikävää, että kävi niin kuin kerroit. Ikä on jatkossakin eniten kromosomipoikkeavuuden riskiin vaikuttava tekijä. Viimeisessä raskaudessasi 2 % eli 1/50 riski toteutui kohdallasi. Tapahtuneen ei siis tarvitse ajatella lisäävän riskiä seuraavissa raskauksissa, vaikka Suomestakin on yksi julkaisu, jossa näin näytti käyneen. Yli 35-vuotiaden äitien seuraavissa raskauksissa kromosomipoikkeavuus uusiutui 8,2 %:lla (1/12 äitiä).
-
Vammainen lapsi, mitkä velvollisuudet
Hei,
konsultoimme tässä kysymyksessä sijaishuollon sosiaalityöntekijää.
Suomessa lapsia ja perheitä autetaan eikä yksikään lapsi jää ilman apua.
Jos perhe tarvitsee apua lapsen asioissa, kannattaa olla yhteydessä oman alueen lastensuojelun sosiaalityöntekijään, jos mietitään lapsen sijoittamista oman kodin ulkopuolelle. Lastensuojelun avohuollossa kartoitetaan perheen tilanne ja voimavarat ja selvitetään, onko perhe saanut kaiken tarvittavan avun.
-
Uusioperhe
Suomen Psykologiliitto pitää yllä psykoterapeuttiluetteloa, josta voi hakea
itselleen terapeuttia. Hakuohjelmassa voi määritellä alueen, esim. "Pohjois-Savo" ja terapian kohderyhmän, esim. "parit" tai "perheet". Kuopiosta tuli tällä tavoin pari nimeä esille, joita kumpaakin voi kyllä suositella. Yhteystiedot löytyvät sieltä hakutuloksista. Tämän psykoterapeuttiluettelon osoite on:
http://www.psyli.fi/psykoterapeuttiluettelo. -
Milloin kromosomitutkimuksiin?
Hyvä kysyjä,
Ymmärrän että olette huolestuneita vauvan tilanteesta ja tulevaisuudesta. Kuitenkin vaikuttaa hyvältä, että mitään kehitysviivettä ei ainakaan toistaiseksi ole todettu eikä lihastonuskaan ole ollut ainakaan selvästi alentunut.