Kankaanpainantakurssilla työväenopistossa

Turkulainen Malla Jokinen kyllästyi kehitysvammaisten taidepiiriin ja päätti kokeilla käsityötaitojaan työväenopistossa. "Eräänä iltana selailin työväenopiston opinto-opasta ja pohdin, mitä haluaisin opiskella. Silmiini osui kankaan- ja silkkipainantakurssi. Päätin osallistua siihen."

Lähteminen mukaan vammattomien ryhmään ei kuitenkaan ollut aivan helppoa. "Kyllä minua jännitti hirveästi muut ihmiset. Pohdin mielessäni, tulenko juttuun heidän kanssaan." Toinen asia mikä Jokisen tuli selvittää, oli kulkeminen opiston tiloihin. Onneksi suoralla linja-autoyhteydellä pääsi helposti perille. Vaivaa tuotti kulkeminen opiston portaissa, koska vanhassa talossa ei ollut hissiä.

Kursseilla Jokinen tutustui uusiin tekniikoihin. "Värjäsimme kangasta pastatekniikalla, seulalla ja teimme sapluunoja. Osa piirsi sapluunan itse, ja osa käytti valmiita kuvia."

 "Nyt minulla on erilaisia kankaantilkkuja kotona, mutta ei juurikaan valmiita tuotteita. Ainoastaan batiikkitekniikalla tehty T-paitaa on tullut käytettyä, mutta muuta en ole tehnyt tilkuista mitään. Ne kun pitäisi ommella, mutta siihen minulla ei ole ollut aikaa." Jokisella oli toisinaan vaikeuksia ymmärtää opettajan ohjeita.

"Onneksi opettaja oli hyvä ja näytti yksityiskohtaisesti, miten meidän tuli tehdä.  Sain häneltä neuvoja aina kun pyysin." Kurssi kesti yhdeksän kuukautta. Sen aikana Jokisen pahin pelko haihtui. "Huomasin tulevani juttuun muiden ihmisten kanssa erittäin hyvin enkä kokenut jääväni ryhmän ulkopuolelle."