Lähihoitaja ja hoitaja
"Risto Repo valitsi minut kuusi vuotta sitten omaksi hoitajakseen, kun hänen edellinen hoitajansa vaihtoi työpaikkaa. Olin juuri silloin aloittanut työn hoitajana. Olemme kuitenkin Riston kanssa tunteneet toisemme jo paljon pidempään, koska toimin aikaisemmin osastolla siivoojana", Vaalijalan kuntayhtymän Sarastus-osaston lähihoitaja Tuula Nykänen kertoo.
Risto Repo on vaikeavammainen 45-vuotias mies. Repo tarvitsee runsaasti apua, koska hän pystyy liikuttamaan vain päätään ja silmiään. Muu keho on niin jäykkä, ettei hän pysty sitä liikuttamaan.
Repo pystyy itse ohjaamaan sähköpyörätuoliaan pään kohdalla olevalla ohjaimella. Hän kommunikoi silmillään tai tietokoneella, jota hän ohjaa päällään. Tällä hetkellä tietokone on huollossa. "Me tulemme erinomaisesti toimeen, koska meillä on yhteinen huumori", Nykänen kertoo ja Repo räpäyttää silmiään.
Tuula Nykäsen mukaan monilla ihmisillä on täysin väärä kuva vaikeavammaisten hoidosta. Työ on paljon muutakin kuin pukemista ja syöttämistä. "Hoidan kaikkia asioita. Kutsun koolle kuntoutus- ja hoitokokouksiin osallistuvat työntekijät, soitan Riston kotikuntaan ja anon esimerkiksi rahoitusta apuvälineiden hankintoihin ja pidän yhteyttä omaisiin. Työssä tarvitaan nykyään atk-taitoja, koska tehtäviin kuuluu erilaisten asiakastietojen kirjaamista järjestelmään."
Monia voi pelottaa työ vaikeavammaisten parissa. Nykänen kertoo olevansa luonteeltaan henkilö, joka ei yleensä pelkää eikä vierasta uusia tehtäviä, vaan pitää niitä pikemminkin haasteena. Repo käy päivisin päivätoiminnassa ja iltaisin hän viihtyy parhaiten television ääressä, varsinkin jos sieltä tulee jääkiekkoa. Viikonloppuisin koko porukka katsoo elokuvia, videoita tai laulaa yhdessä. Lomalla on käyty kylpylöissä ja Lapissa.
"Risto käy säännöllisesti erään tuttavansa kanssa katsomassa JYP:n pelejä Jyväskylässä. Hän on täysin hurahtanut jääkiekkoon", Nykänen kertoo ja Repo vahvistaa.
Aina ei ole yhtä auvoista, vaan joskus Nykänen ja Repo ovat aivan eri mieltä asioista. "Kyllä me myös riitelemme. Aika harvoin kuitenkin, ja aina lopuksi sovimme riitamme", he vakuuttavat.
Kuva: Lauri Peura
Viimeksi päivitetty 25.03.2014