Työvalmentaja

Jenny Vironen käyttää monenlaisia kanavia etsiessään töitä kehitysvammaisille asiakkailleen. "Katselen työpaikkoja ja yrityksiä paljon juuri sillä silmällä, mutta en toki käytä vapaa-aikaani työasioiden miettimiseen. Parasta tässä työssä on liikkuvuus. Käyn työllistettävien työpaikoilla eri puolilla pääkaupunkiseutua. Onneksi ei tarvitse toimistossa päätteen ääressä istua. Jokainen työpäivä on myös taatusti erilainen kuin toinen."

1. Mitä teet työksesi ja missä?
"Toimin työvalmentajana Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa tuetun työllistymisen yksikössä. Työvalmentaja auttaa eri tavalla vammaisia ja vajaakuntoisia ihmisiä työelämään avoimille työmarkkinoille."

2. Kuinka kauan olet ollut töissä kehitysvamma-alalla?
"Vuodesta 1993 lähtien, jolloin valmistuin kehitysvammaisten ohjaajaksi. Työvalmentajana olen toiminut vuodesta 1996."

3. Miten päädyit töihin kehitysvamma-alalle?
"Kiinnostus heräsi jo peruskouluiässä. Kun ammatinvalinnan aika tuli, oli valittava kahdesta mielenkiinnon kohteesta. Olin kiinnostunut psykiatrisesta sairaanhoidosta ja kehitysvamma-alasta. Ensimmäiset työkokemukset alalta sain kesätöistä kehitysvammaisten lasten parista, joten ammatinvalinta alkoi selkeytyä."

4. Mitkä ovat työn parhaat puolet?
"Haasteellisuus ja vaihtelevuus. Yksikään työpäivä ei ole samankaltainen kuin edellinen."

"Liikun paljon työpäivän aikana. Tunnen joidenkin alueiden bussiaikataulut jo lähes ulkoa. Kun siirtyy paikasta toiseen, niin matkoilla voi aina ladata pattereita tulevaan tapaamiseen. Ne ovat hyviä tauon paikkoja. Saa miettiä vaikka mitä syntyjä syviä."

5. Työn pahimmat puolet?
"Eiköhän sitä joka työssä ole niitä huonojakin puolia. Jos nyt jotakin pitäisi keksiä, niin palkassahan voisi olla toivomisen varaa..."

6. Mistä olet nauttinut eniten tässä työssä?
"Jokainen onnistunut työllistäminen on nautinnon arvoinen! Mukavia kokemuksia ovat myös olleet ulkomaanmatkat, joita on tehty sekä henkilökunnan kesken että asiakkaiden kanssa. Niissä olen päässyt tutustumaan eri maiden vajaakuntoisten ja kehitysvammaisten ihmisten toimintaan sekä palveluihin."

7. Mitä työstä pitäisi karsia?
"Karsia? En näe oikeastaan mitään, mitä pitäisi karsia. Kaikki tekemämme on tärkeää. Meillä on äärimmäisen vähän paperihommiakin."

8. Miten työnkuva on muuttunut vuosien varrella?
"Työnkuva ei ole varsinaisesti muuttunut kovinkaan paljoa, mutta asiakaskunta sen sijaan on. Ennen palvelimme vain kehitysvammaisia henkilöitä, mutta vuosien varrella mukaan on tullut yhä enemmän nuoria, joilla ei ole varsinaista kehitysvammadiagnoosia, vaan heillä on jonkin sortin oppimisvaikeuksia. He ovat käyneet mukautetun perus- ja ammattikoulun ja tarvitsevat tukea tai apua päästäkseen mukaan työelämään."

9. Onko työssäsi liian kiire vai jääkö riittävästi aikaa tärkeille asioille?
"Kiire... aika ajoin kiirettä riittää varmasti jokaisessa työssä. Uskoisin kuitenkin, että paljolti se on vain ajankäytön hallinnasta kiinni. Toki päivittäin törmään kiireeseen esimerkiksi yrittäessäni ennättää kulkuvälineestä toiseen matkatessani asiakkaan työpaikalta taas toiseen työpaikkaan."

10. Mikä on auttanut jaksamaan työssä?
"Kyllä se varmasti on työn ja vapaa-ajan erottamisen taito. On hyvä muistaa, että se mitä ei ole ennättänyt tekemään viikolla, ei karkaa mihinkään viikonlopun aikana. Hyvien työtovereiden merkitys on myös suuri!"

11. Parhaat saavutuksesi tässä työssä?
"Hankala kysymys. Olisiko yksi saavutus ollut seitsemän vuotta sitten, kun tulin Helsinkiin. Kolmantena työpäivänä sain toisella puhelinsoitolla ensimmäiselle asiakkaalleni työpaikan!"

12. Unelma, jonka haluaisit omalla työpaikallasi toteuttaa?
"Ei minulla ole mitään erityisiä unelmia työn suhteen. Haluan vain tehdä tätä työtä nyt. Niin kauan kuin työ antaa minulle jotain ja itse voin antaa työlle jotain, asiat ovat kunnossa. Jos tuo tasapaino järkkyy, niin sitten pitää ryhtyä johonkin muuhun hommaan."

13. Parhaat työkaverisi?
"Mikki eli Mirja Veckman ja Mäkä eli Eeva Liisa Pekkarinen, joiden kanssa yhdessä olen puuhaillut jo seitsemän vuotta. Sekä Nimmu Ukonsaari, joka vaihtui työtoverista ystäväksi."

14. Mistä puhutte kahvitauolla tai ruokatunnilla?
"Työn luonteesta johtuen vietämme taukoja todella harvoin yhdessä, mutta silloin kun vietämme, puhumme kaikesta ja paljon! Pienessä porukassa on mukava keskustella työasioista ja asiakkaista. Meillä on myös virallisempia tilaisuuksia, joissa kokoonnutaan, mutta niissä on yleensä enemmän väkä koolla."

"Juttelemme toki muustakin kuin työstä. Meillä kaikilla on mahtavan kokoinen suu, paljon asiaa ja hyviä mielipiteitä! Tiedämme myös aika paljon toistemme elämästä, joten puheenaiheista ei ole pulaa."

15. Mitä mieltä olet kehitysvammaisten ihmisten asemasta Suomessa?
"Mielestäni kehitysvammaisten asiat ovat melko hyvin verrattuna monien muiden vammaisryhmien tai mielenterveyskuntoutujien asioihin. Kehitysvammaisilla on koko elämänkaaren kattava palveluverkosto ja heidän kohdallaan on alkanut integraatiokin toteutua."

16. Onko Suomi suvaitsevainen maa?
"Kyllä ehdottomasti parempaan suuntaan ollaan menossa, vaikkakin monet asenteet ja ennakkoluulot istuvat vielä tiukassa. Uuden sukupolven ja nuorten suhtautuminen on jo paljon luontevampaa."

"Työvalmentajana olen nähnyt sen, miten asenteet ovat muuttuneet. Kun nykyään soitan työnantajille ja tarjoan työvoimaa, reaktiot ovat usein positiivisia ja ennakkoluulottomia. Jos eläisimme taloudellisesti parempaa aikaa, niin työsuhteita syntyisi paljon enemmän. Harmi vain, että rahan puute ja lomauttamiset näkyvät heti myös kehitysvammaisten työllistymisessä."

17. Millaisena näet kehitysvammaisten ihmisten aseman tulevaisuuden Suomessa?
"Toivoisin integraation parantuvan entisestään ja yhteiskunnan arvostavan muitakin arvoja kuin tehokkuutta."

18. Mitä mieltä olet kehitysvammaisten ihmisten asemasta maailmanlaajuisesti?
"Vaikea arvioida maailmanlaajuisesti, mutta uskoisin, että maailmassa on vielä paljon kulttuureita, joissa vammaisuus on tabu. Vammaisia ei näy katukuvassa, eikä heillä ole mahdollisuuksia käydä kouluja, oppia, tehdä päätöksiä ja elää niin itsenäisesti kuin he pystyisivät."

19. Mitä kehitysvammaiset voivat antaa yhteisöille ja yhteiskunnalle?
"Suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden tuomaa rikkautta elämänkatsomuksiin."

20. Miten kehitysvamma-alalle houkutellaan uusia työntekijöitä?
"Sosiaali- ja terveysalan aloittaville opiskelijoille tulisi lisätä tietoutta alasta ja sen tuomista lukuisista eri työskentelymahdollisuuksista. Opiskelijat, tulkaa rohkeasti tutustumaan!"

21. Jos saisit kolme toivomusta parantaa maailmaa, mitkä ne olisivat?
"Peace, love and understanding!"

22. Mistä haaveilet ja unelmoit itse?
"En ole oikein haaveilija-ainesta, mutta toivon terveyttä, tasapainoa ja hyviä ihmissuhteita jatkossakin."

23. Mitä pelkäät?
"Mielenrauhan järkkymistä sekä korkeita paikkoja."

24. Mistä nautit elämässä eniten?
"Vaikkapa siitä, kun työntäyteisen viikon jälkeen saan kaikessa rauhassa laiskotella kotona, lämmitän saunaa ja kokkaan hyvää ruokaa. Ansaitusta vapaasta on mukava nauttia."

25. Mikä saa sinut vihaiseksi?
"Epäoikeudenmukaisuus ja epärehellisyys."

26. Mikä tekee sinut iloiseksi?
"Iloiset yllätykset, kirje vanhalta ystävältä, kuuma kaakao ulkoilun päätteeksi sekä nauravaiset ihmiset!"

27. Mitä otat mukaan autiolle saarelle?
"Ystävät, ruokaa, juomaa ja veneen."

28. Kenet haluaisit tavata?
"Voi, moniakin! Vanhoja opiskelu- ja työkavereita olisi kiva taas tavata."

29. Paras hetki tänään?
"Nyt on perjantai... aamulla nousin sängystä ylös hymy huulilla ja ajattelin, että ihanaa, huomenna saan nukkua pitkään!"

Kuva: Kimmo Räisänen