FAS-diagnoosin historia

Alkoholin haitallisesta vaikutuksesta sikiöön raportoitiin tieteellisessä julkaisussa ensimmäisen kerran 1960-luvun lopulla. Ranskalainen lastenlääkäri Lemoine havaitsi vuonna 1968 alkoholistiäitien lapsissa alkoholialtistuksen aiheuttamia vaurioita.

FAS-nimikettä (fetal alcohol syndrome) käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1973, ja FAS vakiintui kuvaamaan sikiöaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamaa oireyhtymää. Alkoholin yhteys sikiövaurioihin on kuitenkin mainittu huomattavasti varhaisemmin, jo vuonna 1726.

Alun perin FAS-oireyhtymään kuuluivat kasvuhäiriö, tyypilliset kasvonpiirteet, keskushermoston vaurio ja elinepämuodostuma mm. sydämessä, luustossa ja/tai sukuelimissä.

Kaikki alkoholivauriosta kärsivät lapset eivät kuitenkaan täytä alkuperäisiä FAS-kriteereitä. Tämän vuoksi myöhemmin otettiin käyttöön termit PFAS ja FAE. PFAS viittaa osittaiseen tai mahdolliseen alkoholioireyhtymään (possible fetal alcohol syndrome tai partial fetal alcohol syndrome), FAE puolestaan tulee sanoista fetal alcohol effects.

Suomessa päädyttiin käyttämään FAE-diagnoosia PFAS:in sijasta. Sittemmin PFAS on kansainvälisesti vakiintunut kuvaamaan osittaista FAS-oireyhtymää. Siksi FAE-diagnoosista tulisi Suomessa luopua.

2000-luvun alussa alkoholin aiheuttamien vaurioiden kirjoa ryhdyttiin kuvaamaan termillä FASD (fetal alcohol spectrum disorders). FASD kattaa neljä eri diagnoosia: FASin ja PFASin lisäksi oireyhtymien kirjoon kuuluu ARND ja ARBD.

Raja eri diagnoosien välillä on liukuva. FASDin alaryhmien tunnistamiseen on Suomessa käytetty Institute of Medicinen (IOM) kriteeristöä. Kriteerejä on viimeksi uudistettu vuonna 2005.