Sosiaalinen isännöitsijä asumisen apuna

Lahdessa on kehitetty kätevä tukipalvelumuoto itsenäisesti asuville kehitysvammaisille henkilöille. Sosiaalinen isännöitsijä on asukkaiden tukena kaikenlaisissa eteen tulevissa asioissa. Tarpeen vaatiessa hän sahaa vaikka pyörän lukon irti, jos pyörän avain on kadonnut.

Lahdessa on viime vuosien aikana laitettu todenteolla tuulemaan, jotta mahdollisimman moni kehitysvammainen ihminen saisi mahdollisuuden muuttaa pois asumisyksiköistä tai lapsuudenkodistaan omaan asuntoon. Muuttajille on järjestetty erilaisia itsenäisen elämän mahdollistavia tukimuotoja. Sosiaalisen isännöitsijän asuminen kehitysvammaisten ihmisten naapurustossa on eräs niistä.

Tällä hetkellä Lahdessa toimii kehitysvammaisten itsenäisesti asuvien ihmisten tukena kaksi sosiaalista isännöitsijää, joista toinen asuu Mukkulassa ja toinen Metsäkankaalla. Kumpikin sosiaalinen isännöitsijä opiskelee sosiaali- ja terveysalalla Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK), jonka kanssa Lahden vammaispalvelut, viralliselta nimeltään Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, on tehnyt yhteistyösopimuksen. Oppilaitos antaa opiskelijoille ammatillista tukea ja kaupungin vammaispalvelut puolestaan tarjoaa sosiaalisille isännöitsijöille kehitysvammapuolen sisällöllistä osaamista.

Sosiaalinen isännöitsijä on kuin henkinen turvavyö

”Sosiaalisen isännöitsijän läsnäolo on helpottava tieto kehitysvammaisten nuorten vanhemmille. On tärkeää, että lähellä on ihminen, jolta voi tarvittaessa saada apua. Sosiaalinen isännöitsijä on asukkaille kuin henkinen turvavyö”, kuvailee itsenäisen asumisen palveluesimies Katja Takala.

Sosiaalisen isännöitsijän tehtävänä on olla kehitysvammaisten naapureittensa apuna, seurana tai tukena kaikenlaisissa tilanteissa, joita arjessa saattaa eteen tulla. Isännöitsijöillä ei ole minkäänlaisia määrättyjä tehtäviä, vaan kaikki yhteydenpito ja toimintojen sisällöt lähtevät asukkaiden tarpeista. Hänen ei myöskään välttämättä tarvitse olla yhteydessä kaikkiin lähiseudun tukiasukkaisiin. Riittää, että asukkaat itse ovat tietoisia sosiaalisesta isännöitsijästä, jonka puoleen he voivat halutessaan kääntyä.

Osa asukkaista ei välttämättä halua olla yhteyksissä sosiaaliseen isännöitsijään, vaan he kääntyvät tarvittaessa esimerkiksi entisen asumisyksikön ohjaajien tai oman tukiohjaajansa puoleen apua tarvitessaan. Jotkut muut taas ovat hyvinkin aktiivisia yhteydenpidossaan.

”Pyrimme välttämään liikaa ammattimaisuutta. Näin asukkaat saavat aivan erilaista tukea kuin ammattilaiset tarjoaisivat. Perusideana on tutustua lähiympäristöön ja miettiä, mitä siellä voisi tehdä”, Takala jatkaa.

Korvaukseksi työstään isännöitsijät saavat asua hyvin edullisesti kuntayhtymän vuokraamissa asunnoissa alivuokralaisina. He maksavat vuokraa noin puolet siitä, mitä muut vastaavissa asunnoissa asuvat vuokralaiset.

Vapaamuotoista ja tarpeen mukaan

Sosiaalisilta isännöitsijöiltä odotetaan päivittäin noin tunnin työpanosta, mutta tunnit voivat jakaantua eri päivien osalle täysin vapaasti. Joinain päivinä menee nolla tuntia, joinain neljä, sen mukaan miten naapureilla on tarvetta.

"Teemme yhdessä kaikkea mahdollista: pelaamme Haluatko miljonääriksi -peliä, käymme kaupassa, tai ihan mitä muuta vain. Sahaan vaikka pyöränlukon irti, jos tarve vaatii”, sanoo Metsäkankaalla asuva sosiaalinen isännöitsijä Oskari Savolainen. Hän tarjoutui itse sosiaalisen isännöitsijän hommiin kuultuaan suunnitteilla olevasta uudesta toimintamallista. Savolainen opiskelee LAMK:issa sairaanhoitajaksi, mutta käy myös töissä Yliköllin asumisyksikössä sairausloman sijaisena.

Kehityskelpoinen malli

Tuntumaa kehitysvammaisuuteen Savolaiselta löytyy jo entuudestaan. Hän on toiminut koripallovalmentajana kehitysvammaisille nuorille, ja työn sekä opintojen kautta hän on saanut tuntumaa kehitysvammaisuuteen muutoinkin.

Savolaisen kotirapussa asuu seitsemän tukiasukasta ja lisää asukkaita löytyy naapuritaloista. Omien kokemustensa perusteella Savolainen on vakuuttunut sosiaalisen isännöitsijän tehtävän hyödyllisyydestä.

”Sosiaalinen isännöinti on todella hieno juttu! Mielestäni tämä järjestely pitäisi tehdä pakolliseksi! Itselläni on hauskaa ja niin näyttää olevan myös naapureillani”, Savolainen kehuu.

Hänellä on selvä näkemys siitä, kuinka sosiaalisen isännöitsijän toimenkuvaa voitaisiin kehittää nykyistäkin paremmaksi. ”Jos saisin päättää miten tätä asiaa kehitettäisiin, antaisin sosiaaliselle isännöitsijälle lisää työtunteja niin, että siitä tulisi aivan oikea työ, johon sisältyisi myös hoitotyötä. Silloin myös paljon nykyistä enemmän tukea tarvitsevat kehitysvammaiset ihmiset voisivat asua itsenäisesti”, Savolainen visioi.

Myös Katja Takala kannattaa lämpimästi mallin jatkojalostusta. ”Tähtäämme siihen, että tämä malli laajenisi ja tulisi osaksi perustoimintaa. Tähän tehtävään pitää vain löytää oikeat ihmiset. Sosiaalisen isännöitsijän työ sopisi hyvin esimerkiksi ihmisille, joilla on vaikeuksia löytää asunto tai ikäihmisille, jotka haluaisivat elämäänsä uutta sisältöä”, Takala pohtii.

Teksti: Eeva Grönstrand

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Ketju-lehdessä 2/2017.